LeakLook-palvelu tilkitsee vesivuodot datalla
Suomessa tapahtuu tuhansia vesivahinkoja vuosittain. LeakLook lähti taklaamaan tätä haastetta vesiturvapalvelun avulla, jonka toteuttamisessa hyödynnettiin tekoälyyn pohjautuvia mahdollisuuksia. Modernin vesimittarin avulla asiakkaat ovat voineet sekä tunnistaa vesivuodot ajoissa että paremmin hallita arjen vedenkulutustaan.
Tuhansia vesivahinkoja vuosittain
Vesivahingot ovat hyvin yleisiä suomalaiskodeissa. Finanssialan Keskusliiton mukaan Suomessa tapahtuu keskimäärin 100 vuotoa päivässä ja niistä maksettavat korvaukset ylittävät reippaasti 100 miljoonaa euroa vuositasolla. Valitettavan usein vesivuototilanteet tapahtuvat huomaamatta ja ne havaitaan vasta, kun vahinko on jo ehtinyt tapahtua. Vesivahinkojen korjaustöihin kuluu poikkeuksetta rahaa useiden tuhansien eurojen edestä. Onkin tärkeää, että kaikki vesivuototilanteet saataisiin mahdollisimman nopeasti huomattua, jolloin valtavilta vahingoilta ja kuluilta voitaisiin välttyä.
LeakLook tarttui haasteeseen toteuttamalla modernin ratkaisun vesivuotojen havaitsemiseen. Yhteistyömme tavoitteena oli digitalisoida vedenkulutuksen seurantaa, raportointia ja vuotojen valvontaa omakotitaloissa, taloyhtiöissä ja teollisuudessa. Erityisen nokkelan ja kevyen ratkaisusta tekee se, että digitalisaatio onnistuu ilman vanhojen ja toimivien analogisten mittareiden vaihtamista uusiin. Päivitystä ei tehdäkään mittariin vaan sen lukijaan.
Vesiturvapalvelu konenäön avulla
Vincitin ja LeakLookin yhteistyö aloitettiin paremman käyttäjäkokemuksen luomisesta ja käyttöliittymän tuomisesta asiakkaiden odotuksia vastaavalle tasolle. Vesiturvapalvelun käyttöönotto haluttiin tehdä käyttäjilleen mahdollisimman helpoksi heti alusta lähtien. Ideasta syntyi tuote, jonka jokainen voi helposti itse asentaa olemassa olevan perinteisen vesimittarinsa päälle.
Vesiturvapalvelu seuraa vesimittarin lukemia konenäön avulla ja siirtää kulutustiedot tietoturvallisesti eteenpäin käyttäjän luettavaksi pöytäkoneella, kännykällä tai tabletilla, 24/7. Asiakkaat voivat liittää palveluun useampia kohteita, vaikkapa asunnon ja kesämökin. Vuototilanteissa tai muissa veden kulutuksen poikkeamista palvelu tekee hälytyksen.
Vincit on ollut mukana kehittämässä lähes kaikkia LeakLook-tuotteen toimintaan ja asiakasrajapintaan liittyviä asioita aina itse laitteen sulautetusta järjestelmästä asiakkaiden käytössä olevaan webbialustaan asti. Erityisesti mittaritaulujen koneellista lukemista varten kehitettiin – valmiiden ratkaisujen osoittautuessa toimimattomiksi – räätälöity tekoäly, joka harjoitettiin tehtävään varta vasten kerätyllä aineistolla.
Ennakointia ja selkeitä säästöjä
LeakLook-vesiturvapalvelu on tuonut runsaasti hyötyjä käyttäjille. Vesimittarin avulla on voitu ennakoida ja hallita kotitalouden vedenkulutusta ja myös vesilaskua. Vincitin ja LeakLookin yhteistyö jatkuu ja tällä hetkellä teemme asteittaista parantamista ja konenäön opetusta.
Tiedot
Tilaaja: | LeakLook-vesiturvapalvelu |
Ajankohta: | 2016 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Sami Suominen |
Lisätietoja
Tagit
Vincit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Vincit - Muita referenssejä
Vincit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |