Lempi Kodinhoito – irtautumisen siirtymävaihe vietiin onnistuneesti läpi ilman unettomia öitä
Kotisiivouksia valtakunnallisesti tekevä Lempi Kodinhoito haluaa helpottaa asiakkaidensa arkea – siivouspäivästä tuleekin usein asiakkaiden lempipäivä, kun he saavat tulla puhtaaseen kotiin. Staria on ollut tiiviisti mukana Lempi Kodinhoidon tarinan rakentumisessa aina siitä asti, kun yritys aloitti uutena yhtiönä toimintansa Stella Kotipalveluista irtautumisen myötä.
Valtaosa Lempi Kodinhoidon asiakkaista on kuluttaja-asiakkaita, joiden arkea kotisiivouspalvelu auttaa. Asiakkaista löytyy niin kiireisiä yksineläjiä, lapsiperheitä kuin ikäihmisiä.
– Lempi Kodinhoito on Suomen paras paikka ostaa mielenrauhaa kotiin. Ydintuotteemme on kotisiivouspalvelu. Kotisiivousten lisäksi palveluihin kuuluvat kausiluontoisesti myös esimerkiksi ikkunanpesut, muutto- ja joulusiivoukset, kertoo toimitusjohtaja Leena Meri.
Uuden yhtiön hallinnon rakentaminen kumppanin kanssa
Lempi Kodinhoidon tarina sai alkunsa tammikuussa 2021, kun palvelualan pääomasijoittaja Saari Partners osti Stella Kotipalveluiden kotisiivousliiketoiminnan.
– Meillä oli puoli vuotta aikaa irrottautua Stella Kotipalveluista ja järjestää palvelut uudelle yhtiölle. Palkkahallinnon hoitaminen oli tietenkin yksi tärkeimmistä, Meri kertoo.
Sopivan kumppanin löytämiseksi järjestettiin kilpailutus ja palvelukumppanin etsintä. Yhteistyö Starian kanssa aloitettiin heti alkuvuodesta.
– Lähdimme yrityskaupan jälkeen tietyllä tavalla ihan nollista. Staria oli alusta saakka mukana meidän kumppaninamme miettimässä, että miten näitä asioita sitten tehdään, kun irrottaudumme Stellasta, Meri sanoo.
Valmistautuminen Stellasta irrottautumiseen jatkui tiiviisti koko kevättalven ja alkukesän. Yksi tärkeimmistä asioista oli varmistaa, että palkkojen maksu jatkuisi saumattomasti heti irrottautumisen jälkeenkin ilman turhia haasteita.
– Meillä on iso määrä siivoajia, noin 250-300 henkilöä, jotka saavat kaksi kertaa kuussa palkan. Se on aika iso ruljanssi, joten minä toivoin kumppania, joka osaisi ottaa huomioon meidän volyymimme ja myös kaikki sellaisetkin asiat, joita emme itse osaisi arvioida tai miettiä. Toivoin, että voisimme nukkua yömme rauhassa tietäen, että projekti menee hyvin maaliin, Meri hymyilee.
VARAA ILMAINEN TALOUSPALVELUIDEN KONSULTOINTI >>>
“Minulla oli koko projektin ajan tosi turvallinen olo”
Toive hyvistä yöunista myös täyttyi. Pian yhteistyön alkamisen jälkeen Meri sai ilokseen todeta, että Starialta saatiin projektiin juuri oikeat osaajat. Yhteisissä palavereissa olivat aina paikalla ne ihmiset, joiden kuuluikin ja he tiesivät juuri niistä asioista, joista heidän pitikin tietää.
– Minulla oli koko projektin ajan tosi turvallinen olo. Olen ollut monissa projekteissa mukana ja annan erityistä kiitosta Starian projektijohtamiselle. Minun ei tarvinnut huolehtia siitä, että onko nyt muistettu tämä ja onko nyt muistettu tuo, vaan Starian asiantuntijat ottivat tilanteen heti haltuun ja veivät sen myös mallikkaasti loppuun, Meri kiittelee.
Irtautumiseen liittyvän prosessin aikana ja myös sen jälkeen Meri on ollut erityisen tyytyväinen siihen, että Starian palveluratkaisun myyjä on pysynyt aktiivisesti mukana vielä kauppojen tekemisen jälkeenkin.
– Usein myyjät katoavat siinä vaiheessa, kun kaupat ovat tehty, mutta Starian myyjä on tässä koko ajan mukana. Hän tietää meidän halumme ja tarpeemme ja ehkä myös ne kompastuskivet, Meri toteaa.
– En viettänyt unettomia öitä tämän prosessin takia. Uskon, että Oura-sormukseni unipisteet näyttivät paremmalle, kun ei tarvinnut miettiä, että miten meidän yhteistyömme sujuu, hän naurahtaa.
Perään ei tarvitse soitella
Nyt palvelun rakentamiseen liittyvä projekti on viety onnistuneesti läpi. Palkkahallintopalvelu pyörii luotettavasti omalla painollaan Starian ammattilaisten käsissä.
– Juttelin tuossa juuri esimiestemme kanssa, koska he ovat tällä hetkellä eniten Stariaan päin yhteyksissä. Turusta joku taisi laittaa minulle sellaisia terveisiä, että ei voi muuta kuin kehua sitä, kuinka he vastaavat aina heti ja tietävät kaiken. Perässä oli sydän. Yhteistyö Starian kanssa on helpottanut siis myös kollegoideni työtä, Meri iloitsee.
– Ajatellen koko prosessia aivan alusta aina tähän hetkeen voisi sanoa, että se turvallisuus ja luottamus siitä, että he kantavat vastuun, eikä asiakkaan tarvitse huolehtia ja soitella perään, on ollut kiitettävällä tasolla. Siitä voisi moni ottaa mallia, hän kiteyttää.
Suosittelija:
Minulla oli koko projektin ajan tosi turvallinen olo. Olen ollut monissa projekteissa mukana ja annan erityistä kiitosta Starian projektijohtamiselle. Minun ei tarvinnut huolehtia siitä, että onko nyt muistettu tämä ja onko nyt muistettu tuo, vaan Starian asiantuntijat ottivat tilanteen heti haltuun ja veivät sen myös mallikkaasti loppuun.
Leena Meri, toimitusjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Lempi Kodinhoito |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Anu Hemmilä |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |