Liiketoimintaymmärrys onnistuneen ERP-yhteistyön avain
Asiakastarina Atea Finland Oy
Atea on kokonaisvaltainen IT-palvelutalo ja johtava IT-infrastuktuuritoimittaja sekä Pohjoismaissa että Baltiassa. Innofactor on ollut Atean strateginen kumppani jo useamman vuoden. Yhdessä Innofactorin kanssa on viety läpi esimerkiksi useita erilaisia Microsoftin tuoteperheeseen liittyviä projekteja. Taustajärjestelmien ylläpito on Atealle erittäin tärkeää, sillä niiden avulla asiakkaita voidaan palvella tehokkaammin, eettisemmin ja ympäristöä säästäen. Atealla on Suomessa yhteensä 12 toimipistettä eri puolilla maata. Työntekijöitä näillä toimipisteillä on noin 450, kun taas koko konsernissa kansainvälisesti noin 7 000.
"Meidän toimintatapamme on se, että olemme ketteriä ja vastuullisia ja samalla kokonaisvaltainen kumppani asiakkaillemme", kiteyttää Atea Finlandin tietohallintojohtaja Petra Berg.
"Innofactor on ollut Atean kumppani jo useamman vuoden ajan. Olemme tehneet aika vahvasti yhteistyötä erilaisissa Microsoftin tuoteperheeseen liittyvissä projekteissa ja hankkeissa", Berg jatkaa.
Taustajärjestelmät mahdollistavat tehokkaan palvelun
Yhteistyö alkoi vuonna 2014 SharePointin versiopäivityksen kautta. Vuosien varrella mukaan tulivat Microsoft Dynamics 365 -projekti ja erilaiset kehityshankkeet. Viimeisimpänä tehtiin toiminnanohjausjärjestelmän päivitys, jossa aiempi ERP-versio päivitettiin Microsoft Dynamics Business Centraliin.
"Kehitämme taustajärjestelmiämme, koska voimme siten tarjota asiakkaillemme ratkaisuja ja palveluita tehokkaammin, eettisemmin ja ympäristöä säästäen", Berg painottaa.
Innofactor tukee Atean strategisia tavoitteita
Berg kokee, että Innofactor on Atealle tällä hetkellä hyvin strateginen kumppani. Uusia projekteja ja hankkeita suunnitellaan aina ennakoivasti niin, että ne tukevat Atean strategisia tavoitteita.
"Sparrailemme puolin ja toisin. Käymme läpi, millaisia strategisia tavoitteita meillä on tulevaisuudessa ja löytyisikö sieltä sitten jotakin synergiaa erilaisiin hankkeisiin. Tämä yhteistyö on toiminut todella hyvin", Berg kiittelee.
"Innofactorin kanssa on ollut helppo tehdä töitä, koska heillä on erittäin vahva ja ammattimainen osaaminen näissä asioissa. He ymmärtävät myös Atean liiketoimintaa erittäin hyvin, ja se on tietenkin hyvän yhteistyön avain", Berg toteaa.
Suosittelija:
"Innofactor on Atealle tällä hetkellä hyvin strateginen kumppani."
Petra Berg, tietohallintojohtaja, Atea Finland Oy
Tiedot
Tilaaja: | Atea Finland Oy |
Ajankohta: | - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Sini Lehtinen, Innofactor |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto |
Toimialakokemus
IT |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |