Luottamus toiseen
“Skaala on Pohjoismaiden suurin ovi- ja ikkunavalmistaja. Toimin yrityksessä järjestelmävastaavana, ja Enter on ollut kumppanimme IT-puolen asioissa jo useita vuosia. Perusylläpitopalvelujen lisäksi olemme toteuttaneet heidän kanssaan monia projektitöitä.
Varsin mittava ja teknisesti kiehtova hanke oli uusi EMC² VNX -levyjärjestelmä ja siihen liittyvän virtuaaliympäristön rakentaminen. Rautapuoli oli meille kokonaan uutta, mutta ympäristössä vaadittiin vanhan ja uuden migraatiota.
Suunnitteluvaiheesta lähtien koin Enterin teknisen osaamisen vastaavan projektin vaatimuksia. Tehtävät ratkaisut suunniteltiin todellisen tarpeemme pohjalta ja myös kustannukset kommunikoitiin selvästi. Vedimme projektin läpi Enterin jo entuudestaan tutun tiimin kanssa ja yhteistyö sujuikin mainiosti. Saimme järjestelmän käyttöön toivotulla tavalla, myös aikataulun osalta.
Pidän Enterin tavasta todella perehtyä asiakkaan tarpeisiin ja hakea parasta mahdollista ratkaisua. Toisaalta he saavat myös suunsa auki, mikäli toiveemme tarvitsevat yön yli nukkumista tai heidän oma osaamisensa ei vastaa projektin vaatimuksia. Tätähän se kumppanuus juuri parhaimmillaan on.”
-Jani Antila, järjestelmävastaava
Tiedot
Tilaaja: | Skaala Oy |
Ajankohta: | 2015 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
It-infrapalvelut |
Toimialakokemus
Kiinteistöala | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |