MER-Yhtiöt tehosti kirjanpitoaan ohjelmistorobotiikalla
MER-Yhtiöt Oy tarjoaa kirjanpito-, tilitoimisto- ja isännöintipalveluita sekä sijaintikunnassaan Järvenpäässä että Uudellamaalla. MER-isännöinti tuottaa palveluita taloyhtiöille vankalla kokemuksella ja tinkimättömällä ammattitaidolla. Tilitoimistopuolen asiakkaina ovat menestystä hakevat pienet, keskisuuret ja vasta aloittavat yritykset.
MER-Yhtiöiden laajan toiminnan kulmakiviä ovat laadukas palvelu ja osaaminen sekä ketterä kumppanuus. Näiden toteutuminen edellyttää jatkuvaa modernia liiketoimintojen kehittämistä. MER-Yhtiössä uskotaan, että panostukseen käytetty aika tulee takaisin moninkertaisena ja näkyy lopulta parempana asiakaskokemuksena.
Lähtötilanne ennen työn automatisointia
Jouhevan ja säädösten mukaisen toiminnan turvaamiseksi yhtiössä suoritetaan laaja-alaisesti erilaisia rutiinitöitä. Näitä töitä hoidetaan säännöllisesti päivittäin ja viikoittain. Ennen automaatiota työn tekeminen vei paljon yhden ihmisen aikaa ja oli yksitoikkoista hiirellä klikkailua. Työntekijälle aiheutui murhetta ja stressiä siitä, että joukko työvaiheita muistetaan suorittaa oikein. Näihin haasteisiin MER-yhtiössä havahduttiin ja niihin haluttiin ratkaisu.
MER-Yhtiöiden toimitusjohtaja Jutta Mero kertoo, että Rajobitin ohjelmistorobotiikka muutti asioita huolettomampaan suuntaan.
Robotti sai hommia taloushallintojärjestelmän tehtävistä
Alkukartoituksen jälkeen päätettiin, että ohjelmistorobotti rakennetaan työskentelemään taloushallintojärjestelmään. Vaikka taloushallintajärjestelmät ovat tänä päivänä kehittyneitä ja suurilta osin automatisoituja, ne jättävät ihmiselle huomattavan määrän manuaalista työtä. Tämän työn suorittamiseen kuluu paljon aikaa. Myös huoli ja stressi siitä, että kaikki tarpeellinen naputtelu on tehty, kuormittaa prosessista vastuussa olevaa työntekijää.
"Ennen ohjelmistorobotiikkaa huoli ja stressi kuormittivat työntekijää."
Ohjelmistorobotin tehtäväksi määritettiin tilioteaineiston siirto kirjanpitoon. Robotti käy joka sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tekemässä työnsä ja lähettää sähköpostilla raportin siitä, kuinka työ onnistui ja kauan siihen meni aikaa.
Ohjelmistorobotiikasta ei tarvitse ymmärtää mitään
Parasta yhteistyössä Rajobitin kanssa on ollut Meron mukaan helppous. Ensimmäiseksi pidettiin etäpalaveri, jossa Mero kävi Rajobitin RPA-kehittäjän kanssa läpi automatisoitavan työprosessin vaiheet jakamaltaan tietokoneen näytöltä. Tapahtumat nauhoitettiin, minkä jälkeen kehittäjä ohjelmoi robotin tekemään sen, mitä videolla näkyi. Lopuksi robotti testattiin ja kaikki oli valmista.
"Robotiikan hankkiminen on ollut helppoa."
- Homma on sujunut moitteettomasti, eikä ohjelmistorobotiikasta tarvitse itse tietää mitään. Rajobitin asiantuntijat tietävät ja tekevät kaiken robotin ylläpito mukaan lukien, Jutta Mero kertoo tyytyväisenä.
Rpa tehosti työprosessia ainakin nelinkertaisesti
MER-Yhtiöissä on huomattu, että uuden digikollegan työskentely on ripeää, sujuvaa ja virheetöntä. Konkreettisia hyötyjä on tullut useita. Kuukausiyhteenvetojen koostaminen on nopeutunut huomattavasti ja kirjanpito on tarkempaa ja reaaliaikaisempaa. Myös sairaslomakäytännöt hoituvat nyt kevyemmin. Robotin ansiosta muille ei työntekijöille ei kerry sairastumisen aikana enää niin paljon ylimääräistä työtä ja kuormitusta.
Ohjelmistorobotti on niin nopea sille suunnatuissa tehtävissä, että MER-Yhtiöissä on jo alustavasti suunniteltu käytön laajentamista muihin tällä hetkellä manuaalisesti tehtäviin rutiinitöihin. Robotti tekee kuukauden työn noin puolessa tunnissa, kun taas ihmisellä siihen kuluisi ainakin nelinkertainen määrä.
TOP 3 hyödyt: "Tehokkuus, ajan säästö ja murheiden vähentyminen."
- Kun puhutaan ohjelmistorobotin myönteisistä vaikutuksista, niin kolme välittömästi mieleen tulevaa positiivista asiaa ovat tehokkuuden lisääminen, ajansäästö ja murheiden vähentyminen. Hyödyt ovat selvät ja huomattavat, Mero tiivistää.
Suosittelija:
Homma on sujunut moitteettomasti, eikä ohjelmistorobotiikasta tarvitse itse tietää mitään. Rajobitin asiantuntijat tietävät ja tekevät kaiken robotin ylläpito mukaan lukien.
Jutta Mero, toimitusjohtaja, MER-Yhtiöt
Tiedot
Tilaaja: | MER-Yhtiöt, Tilitoimistot ja isännöinti |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jutta Mero, toimitusjohtaja |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistorobotiikka |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Kiinteistöala |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto | |
Vuokratyövoima |
Omat tagit
Rajobit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rajobit - Muita referenssejä
Rajobit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |