Monimuotoisuuden edistäminen työyhteisössä – kognitiivisten vinoumien tunnistaminen ja kouluttautuminen avainasemassa
Toukokuussa 2021 vietetään monimuotoisuuden eurooppalaista teemakuukautta. Viime aikoina moninaisuuden huomioinen ja edistäminen on noussut tärkeäksi aiheeksi yhä useammissa työyhteisöissä ja myös me Innofactorilla olemme etenkin viimeisen vuoden aikana panostaneet monimuotoisuuden teemaan. Haluammekin tässä blogikirjoituksessa kertoa muun muassa hyväksi havaituista keinoista monimuotoisuuden lisäämiseksi työpaikalla.
Monimuotoisuuden hyödyt pähkinänkuoressa
Monimuotoisen työyhteisön on tunnistettu korreloivan positiivisesti niin yrityksen suoriutumisen, innovatiivisuuden kuin kannattavuudenkin kanssa. Monimuotoisuudella on havaittu olevan positiivinen vaikutus myös tiimien menestykseen, sillä monimuotoiset tiimit löytävät ongelmiin luovempia ratkaisuja ja laajentavat yrityksen kielellistä ja kulttuurista tietoisuutta.
Kognitiiviset vinoumat ajattelun ja päätöksenteon taustalla
Moninaisuuden edistäminen ei aina ole helppoa, sillä ajatteluumme ja päätöksentekoomme vaikuttavat lukuisat kognitiiviset vinoumat, joiden synnyttämien ennakkoluulojen ja -oletusten tunnistaminen voi olla haastavaa. Tiedostamattomat ennakkoasenteet ilmenevät silloin, kun muodostamme arvioita ja teemme johtopäätöksiä aiempaan tietämykseemme tai kokemuksiimme perustuen, itse sitä tunnistamatta. Tällaisten ennakkoasenteiden tutkiminen ja tiedostaminen on tärkeää, sillä ne vaikuttavat yrityksen kykyyn työllistää ja johtaa monimuotoista työvoimaa.
Henkilöstön kouluttaminen avainasemassa
Yksi askel monimuotoisuuden edistämiseksi työyhteisössä, on henkilöstön kouluttaminen. Sen tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta niin monimuotoisuudesta ja sen eri ulottuvuuksista, kuin kognitiivisten vinoumien synnyttämistä ennakkoasenteistakin. Tiedostamisen tavoitteena ei ole torjua kaikkia ennakkoasenteita, vaan pyrkiä keskeyttämään ne silloin, kun ne yrittävät haitallisesti vaikuttaa esimerkiksi rekrytointiin, ylennyskäytäntöihin tai muihin yrityksen keskeisiin toimintoihin. Kun koko työyhteisö tulee tietoiseksi omista olettamuksistaan, ennakkoasenteistaan, stereotypioistaan ja ennakkoluuloistaan, he myös ymmärtävät kuinka ne voivat vaikuttaa heidän työskentelyynsä ja millaisia negatiivisia vaikutuksia niillä voi olla muihin ihmisiin heidän ympärillään.
Rekrytoinnin parissa työskentelevien henkilöiden ja esihenkilöiden, sekä yrityksen johdon kouluttaminen on usein ensimmäinen askel matkalla kohti monimuotoisempaa työyhteisöä, sillä heillä on merkittävä rooli ennakkoasenteiden torjunnassa ja yrityksen päätöksenteossa. Viime vuonna järjestimme kaikille Innofactorin Suomen organisaation esihenkilöille Juho Toivolan vetämän Biased thinking -koulutuksen ja lisäksi olemme luoneet rekrytoinnin parissa työskenteleville henkilöille Biased thinking -koulutusmateriaalin, joka keskittyy kognitiivisten vinoumien ja ennakkoasenteiden tunnistamiseen ja torjumiseen rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Monimuotoisuuden edistämistä ja ennakkoasenteiden torjumista tiimien sisällä käsiteltiin kevään aikana myös Project Management Community Forumissa, jossa koolla olivat Innofactorin pohjoismaiset projekti- ja palvelupäälliköt.
Jokainen työntekijä voi edistää työyhteisön monimuotoisuutta
Matkalla kohti moninaisuuden edistämistä työyhteisössä, tärkeintä on muistaa, että käyttäytymisemme ja tekomme lähettävät joka päivä viestejä uskomuksistamme ja vaikuttavat päätöksentekoomme. Järjestelmämme ja kulttuurimme vaikuttavat koko organisaation laajuisesti ja päätöksiä tehdään joka puolella organisaatiota, joten myös koulutuksen ja tiedostamisen edistämisen tulisi ulottua koko henkilöstöön. Roolista riippumatta olemme joka päivä vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja omalla ilmaisullamme ja toimillamme on vaikutusta. Koko yrityksen tulisi yhdessä osallistua kutsuvan ja avoimen organisaatiokulttuurin luomiseen, sillä se heijastuu myös yrityksen menestykseen ja kykyyn houkutella uusia huippuosaajia.
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |