MQ, omnikanavan edelläkävijä
MQ:n ja Viskanin yhteistyön alussa, lanseerattiin ensimmäinen versio verkkokaupasta MQ.se, molemmat olivat hyvin tietoisia siinä vaiheessa että kyseessä on ensimmäinen versio kaupasta ja ajan myötä kauppaa on tarkoitus kehittää.
Uusi E-commerce Manager Mikael Stålnacke istui Verkkokauppatapahtumassa Distanshandeldagar 2011, kuuntelemassa asiantuntijapaneelia joka oli erittäin kriittinen MQ:n verkkokauppaa kohti. Suurin osa kritiikistä oli kuitenkin jo vanhaa tai kehityskohteet olivat hyvin tiedossa ja uusi kokonaisomniratkaisu oltiin tuomassa markkinoille sisältäen myös mobiiliverkkokaupan.
Siitä hetkestä saakka MQ:ta ollaan koettu edelläkävijänä vähittäismyyjien verkkokaupoissa ja omnikanavissa. Aiheesta on myös kirjoitettu paljon hyvää esimerkiksi E-barometer vuosiraportissa, jonka voit ladata tästä. Myös Microsoft käyttää MQ:ta kansainvälisenä omnikanava referenssinä ja ovat julkaiseet videon aiheesta jonka voitte katsoa tästä.
Mikael Stålnacke kertoo nouda myymälästä toiminnallisuudesta näin
“Käytämme Viskanin nouda myymälä toimintoa joka helpottaa tilauskäsittelyä myymälöissämme merkittävästi, tekstiviesti lähetetään asiakkaalle aina kun tuote on noudettavissa jne. Nouda myymälästä konsepti toimii tosi hyvin ja on henkilökuntamme ja asiakkaamme mielestä erittäin käyttäjäystävällinen”
Suosittelija:
Mikael Stålnacke
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | MQ |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jussi Moilanen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
IT | |
Asiantuntijapalvelut | |
Kauppa |
Teknologia
Microsoft | |
Mac OS | |
iOS | |
Android | |
Windows Phone | |
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
verkkokauppa
E-commerce
Verkkokauppaohjelmisto
viskan
webshop
ecommerce
omnichannel
omnikanava
Monikanavaisen kaupan järjejestelmät
Monikanavaisen kaupan järjestelmät
MQ
Viskan - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Viskan - Muita referenssejä
Viskan - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |