Muna vai kana?
Tähän ikuisuuskysymykseen emme Enterissäkään osaa antaa varmaa vastausta. Varmaksi tiedämme kuitenkin sen, että Suomen ykkönen kananmuna-alalla on asiakkaamme DAVA Foods Finland Oy. Yritys on nykyisin osa tanskalaista, koko Itämeren alueelle ulottuvaa DAVA Foods -konsernia. Lisää yhteistyöstämme kertoo DAVA Foods Finland Oy:n IT- ja logistiikkapäällikkö Juha Back.
“Enterin kanssa olemme tosiaan tehneet yhteistyötä jo useita vuosia. ICT-ratkaisut ovat aivan keskeinen osa hyvin nopeatempoista liiketoimintaamme ja olen tyytyväinen, että sama tiimi on palvellut meitä alusta lähtien. Heille on kehittynyt vahva ymmärrys bisneksestämme ja he osaavat kehittää IT-ratkaisuja todellisista tarpeistamme lähtien.
Liiketoimintamme ymmärtäminen on kasvattanut Enterin vastuuta vuosien kuluessa. Tällä hetkellä heidän rooliaan voisi kuvata kokonaistoimittajaksi, joka ylläpitää ja kehittää suurinta osaa IT-infrastamme, poislukien vain tuotannonohjausjärjestelmä. He toki tuntevat myös tuotannollisen prosessimme hyvin ja osaavat huomioida sen vaatimukset muun IT-ympäristön kehittämisessä.
Yhteistyömme aikana olemme tehneet lukuisia IT-projekteja, mutta haluan tässä yhteydessä nostaa esille yhdistymisemme tanskalaiseen DAVA Foods -konserniin. Yhdistymisen myötä osa IT-toiminnoista siirrettiin Tanskaan ja vastuun muutoksesta Suomen päässä kantoi Enter. He toimivat vahvana asiantuntijana tässä kansainvälisessä tietohallintoprojektissa ja tarvittavat muutokset saatiin vietyä läpi erittäin hyvin ja aikataulussa.
Olen tyytyväinen Enteriltä saamaani palveluun ja asiantuntijuuteen. Arvostan sitä, että yrityksellä on kasvot ja ratkaisukeskeinen toimintatapa.”
Suosittelija:
Juha Back, IT & logistiikkapäällikkö
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | DAVA Foods Finland Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
jarkko.lehti@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
It-infrapalvelut |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
maatalous
DAVA Foods
Ruokatuotanto
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |