Musiikkimuseo Famen sivusto ja verkkokauppa
Keväällä 2019 pääsimme suunnittelemaan ja toteuttamaan Musiikkimuseo Famen uutta sivustoa ja verkkokauppaa. Toteutusprojektissa vastasimme sivuston käyttöliittymästä ja visuaalisesta suunnittelusta, teknisestä toteutuksesta sekä testauksesta ja julkaisusta. WordPress-sivusto on kielellistetty suomen lisäksi kolmelle eri kielelle (englanti, ruotsi ja venäjä) Polylang Pro -lisäosalla.
Musiikkimuseon sivuston yhteyteen on integroitu WooCommerce-verkkokauppa. Verkkokaupassa myydään Famen tuotteita, kuten esimerkiksi kirjoja, koruja, levyjä, muumituotteita ja design-tuotteita. Verkkokaupan maksutapalvelut toteutuvat WooCommercen OP Payment Service -lisäosalla.
Mikä Musiikkimuseo Fame?
Musiikkimuseo Fame avattiin lokakuussa 2019 uuden kauppakeskuksen Triplan yhteyteen Helsingin Pasilaan. Musiikkimuseo tarjoaa modernilla teknologialla höystettyjä elämyksiä kotimaisesta musiikista. Suomalaisen teknologian ja innovaatioiden lisäksi aivan uudenlaisen museokonseptin vetonaulana ovat useasti vuoden aikana uudistuvat näyttelyt ja tiheästi vaihtuva sisältö. Museon ytimessä ja sieluna toimii vuonna 2018 perustettu Suomen musiikin kunniagalleria (Finnish Music Hall of Fame).
Tiedot
Tilaaja: | Musiikkimuseo Fame |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Minna Siltanen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
WordPress | |
WooCommerce |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Hion Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hion Digital - Muita referenssejä
Hion Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |