Mylab tuottaa ohjelmistoja terveydenhuollon ammattilaisille
Mylab on tamperelainen menestystarina: Vuonna 1987 perustettu yritys tuottaa 90 hengen voimin terveydenhuollon ja laboratoriokeskusten verkkopohjaisia järjestelmiä ja dominoi toimialaansa 75 %:n markkinaosuudellaan. Kasvutavoitteet suuntaavat ulkomaille.
Talon omaa ohjelmistokehityksen osaamista täydennetään alihankintakumppaneilla. Yksi keskeisimmistä on Monad.
Monadin rooli tärkeimpien projektiemme onnistumisessa on ollut ratkaiseva: Kiitämme nöyrästi yhteistyöstä jo nyt. En uskalla edes kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos emme olisi saanut näin kovia tekijöitä näin nopealla tahdilla, Mylabin tuotekehityksestä tuolloin vastannut ja nykyään liiketoiminnan kehitysjohtajana toimiva Hannu Honkala summaa yhteistyön arvoa.
Koodiosaamisen kameleontteja ja ohjelmistosuunnittelun älliä
Monadin Mylab-tiimi on kasvanut parissa vuodessa yhdestä asiantuntijasta 5-6 hengen full-stack-ohjelmistokehitystiimiksi.
Monadilla on muutama erottava tekijä: Heillä on suvereeni kyky omaksua uusia järjestelmiä ja hahmottaa ohjelmistosuunnittelun tavoitteet. Sisäänajo projekteihin on todella nopeaa, vaikka meillä on hyvin omintakeinen ohjelmistoympäristö. Myös puhdas koodiosaaminen on todella kovaa luokkaa.
Honkala mainitsee Monadin ansioksi myös asenteen työhön.
Monadin kaverit heittäytyvät projekteihin täysillä ja selvittävät asioita äärimmäisen hyvin. Teemme ohjelmistoja muun muassa mikrobiologian ja patologian ammattilaisille ja kaikilla erikoisaloilla on hyvin erilaiset alakohtaiset tarpeet. Monadin ohjelmistoasiantuntijat ovat päässeet sisälle näihin todella hienosti.
Kyse on osien ja kokonaisuuksien hahmottamisesta.
On eri asia tehdä huippuristeilijää kuin hitsata saumaa. Vaativassa ohjelmistokehityksessä on sama: täytyy ymmärtää isompi tarkoitus ja käyttäjän tarpeet, mutta samalla hitsattavan sauman on oltava huippuluokkaa.
Tampere on ohjelmistokehityksen kärkipaikkoja
Honkala puhuu Mylabin kumppaniverkostoa avatessaan “strategisesta lähialihankinnasta”. Mikä merkitys on, että koodi tulee Tampereelta?
Vaikka olisi mitä digimedioita käytössä, on sillä aina arvoa, että tiimi pääsee tarvittaessa samaan pöytään. Tiedämme, että tiukan paikan tullen voimme järjestää kasvokkain tapaamisen.
Mahdottoman tiukkoja paikkoja ei tosin ole vielä juuri ollut. Kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin.
Monadin kanssa on rakentunut luottamuksellinen suhde. Voimme antaa yhä suurempia vastuita heidän käsiinsä. Nykyään he pystyvät toimimaan yhä itsenäisemmin. Vaikka speksaamme työt pitkälle, he onnistuvat aina sparraamaan koodiratkaisuista parempia, Honkala kehuu.
Suosittelija:
"Monad on ollut keskeisessä roolissa onnistumisissamme."
Hannu Honkala, Kehitysjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Mylab Oy |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Monad - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Monad - Muita referenssejä
Monad - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |