Office 365 liiketoiminnan tueksi
Tehokkuutta toimintaan helppokäyttöisillä ratkaisuilla
Scania on yksi maailman johtavista kuorma- ja linja-autojen sekä meri- ja teollisuusmoottoreiden valmistajista. Suomessa Scania on toiminut jo yli 70 vuotta. Yrityksen visio on olla edelläkävijä kestävän kehityksen kuljetusratkaisujen tarjoajana lisäämällä logistiikan tehokkuutta ja samalla vähentäen haitallisia ympäristövaikutuksia. Scania Suomi työllistää noin 630 henkilöä Suomessa ja yrityksen liikevaihto on yhteensä 330 miljoonaa euroa (2019).
Luotettava kumppanuus osana menestysreseptiä
Menestys alan johtajana edellyttää luotettavia ja asiantuntevia kumppaneita, jotka auttavat Scaniaa ja sen asiakkaita menestymään jatkossakin. Solu Digitalista on muodostunut Scanialle tärkeä kumppani tiedonhallinnan ratkaisujen toteutuksessa ja kehittämisessä. Aluksi liikkeelle lähdettiin Microsoft Office 365:n käyttöönotosta, jonka myötä tarpeet tiedon hyödyntämiselle ja ketterälle sovelluskehittämiselle ovat kasvaneet.
Office 365 -palvelut olivat käytössä Scanialla jo ennestään, mutta niiden tarjoamia mahdollisuuksia ei hyödynnetty tarpeeksi liiketoiminnan käyttöön. Yrityksen oma IT-infrastruktuuri sisälsi paljon omia palvelimia, joiden ylläpito oli kallista ja aikaa vievää. Lisäksi organisaation sisäiset dokumenttienhallintakäytännöt olivat hajanaiset ja vanhentuneet.
Pilvipalveluiden käyttöönotosta tiedolla johtamisen kehittämiseen
Scanian työntekijät ovat päässeet hyödyntämään pilvipalveluiden mahdollisuuksia Office-ympäristössä Teamsin, SharePointin, Power BI:n ja Power Appsien osalta. Teamsin ja SharePointin ympärille rakennettu Solu 365® -ratkaisu tarjoaa läpinäkyvän ja tietoturvallisen työkalun ryhmätyöskentelyn tueksi, jonka avulla henkilöstö pystyy luomaan ja hallinnoimaan työryhmiä helposti ja nopeasti. SharePoint Online -pohjaisia ratkaisuja on toteutettu myös muun muassa sopimushallinnassa sekä talouden dokumenttien sähköisessä arkistoinnissa.
Suosittelija:
Solu Digital ihmisten kanssa on ollut helppoa, miellyttävää ja yksinkertaista asioida. Projekteissamme mukana olleilla Solu Digitalin ammattilaisilla on laaja-alainen kokemus ja osaaminen, asiakkaan tarvitsee vain selittää tarpeensa ja Solu Digital tuottaa toteutuksen. Jokainen palaveri on Solu Digitalin osalta jäsennelty ja kaikki sovitut tehtävät ovat aina ollet tehtynä. Emme ole saaneet yhteenkään toiveeseemme vastausta ei, jota arvostan palvelun ostajana suuresti. Lisäksi kaikki Solu Digitalin ihmiset ovat miellyttäviä ja kohteliaita käytökseltään kaikkia asioita ja ihmisiä kohtaan. Kaikki sovitut asiat ja aikataulut ovat pitäneet. Olen erittäin tyytyväinen Solu Digitalin palveluun.
Juha Nevalainen, myyntijohtaja, sopimusliiketoiminta
Tiedot
Tilaaja: | Scania Suomi Oy Ab |
Ajankohta: | 2019 - 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Matti Hovila, myynnin kehityspäällikkö |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Solu Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Marko Koskela
Kaupallinen johtaja
Vastaan asiakkuuksista ja myynnistä, olen Solu Digitalin perustajaosakas. Ota yhteyttä kun haluat rakentaa tai kehittää tiedonhallinnan ratkaisua organisaatiollesi. .. | |
Marko.Koskela@soludigital.fi 050 518 4758 |
|
Solu Digital - Muita referenssejä
Solu Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |