"Olemme ylpeitä Lemonsoftin käyttäjiä"
Joensuulainen konepaja ViiMet Oy kehittää toimintaansa viisivuotissyklin mukaisesti. Yrittäjä Olli Rissanen kertoo yrityksen olevan tällä hetkellä erityisen kiinnostunut hyödyntämään digitalisaatiota entistä konkreettisemmin. Olli Rissanen ja Ari Niskanen ostivat ViiMet Oy:n itselleen kuusi vuotta sitten. Nyt tavoitteina on hakea ja lukea dataa yksinkertaisemmin ja nopeammin, niin henkilöstön kuin ViiMet Oy:n asiakkaidenkin eduksi. Yrityksen toiminnanohjausjärjestelmänä toimii edellisellä viisivuotiskaudella hankittu Lemonsoft.
”Lemonsoft on ensimmäinen tuotannonohjausjärjestelmämme ja ollut käytössä vuodesta 2012. Tätä ennen ViiMetissä oli pärjätty Excelillä, vuodesta 1986 alkaen. Tämä oli kuitenkin kankea ja aikaa vievä tapa hoitaa tiedonhallintaa.”, kertoo Rissanen. ”Tiesimme, että kasvu jota suunnittelmme ei Excelillä taipuisi. Itselläni ja Ari Niskasella oli muista järjestelmistä aiempaa kokemusta. Kun tällä kokemuksella kävimme tutustumassa Lemonsoftiin ensimmäisen kerran, ei siinä loppujen lopuksi muita vaihtoehtoja edes ollut.”
Olli Rissanen kertoo yrityksen saaneen apua Lemonsoftilta käyttöönottoon. ”Lemonin käyttöönoton henkilöt olivat asiantuntevia, tehden käyttöönotosta mukavaa.” Ensivaikutelma järjestelmästä on pitänyt paikkansa myös käytännössä. ”Verrattuna järjestelmiin, mitä olen käyttänyt aiemmin, Lemonsoft on konepajaympäristössä helppo ja selkeä.”, kuvailee Olli Rissanen ohjelman käyttöä yrityksen arjessa. Viimet Oy:ssä Lemonsoftin kautta hoidetaan osto, myynti, tilaustenkäsittely, tarjouslaskenta, palkanlaskenta, kirjanpito, rakenteet sekä työajanleimaukset. ”Aikaisempaan verrattuna resursseja on säästynyt selkeästi. On myös hienoa, että näemme luvut reaaliajassa suoraan johdon työkaluista. Tämä on meille älyttömän hyvä.”
Kuusi vuotta sitten hankittu Lemonsoft on kaiken kaikkiaan vakiinnuttanut paikkansa Viimet Oy:n käytössä. ”Käytettävyyden lisäksi on hyvä, että järjestelmä on paikallinen ja meitä lähellä. Hankinta ei ole harmittanut. Päinvastoin, olemme ylpeitä Lemonsoftin käyttäjiä.”
ViiMet Oy lyhyesti:
- Ydinosaamisalueet: Hitsattavat ja koneistettavat osakokonaisuudet
- Työllistää 24 henkilöä
- Perustettu vuonna 1986
- Toimipiste Joensuussa
Suosittelija:
”Verrattuna järjestelmiin, mitä olen käyttänyt aiemmin, Lemonsoft on konepajaympäristössä helppo ja selkeä.”
Olli Rissanen, ViiMet Oy:n yrittäjä
Tiedot
Tilaaja: | ViiMet Oy |
Ajankohta: | 2012 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Lemonsoft - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Lemonsoft - Muita referenssejä
Lemonsoft - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |