Paahtimo Papu
Intohimolla ja käsityönä pienissä erissä paahdettu pientilojen tuottama luomukahvi on löytänyt tiensä Jyväskyläläisten sydämiin.
Papun ja Duden filosofioissa on paljon samaa, todennäköisesti siksi yhteistyö onkin ollut hyvin aktiivista ja antoisaa heti paahtimon aukeamisesta vuodesta 2014 lähtien.
Verkkokaupasta toteutettiin visuaalisesti massasta poikkeava, intohimoa sekä käsityöläisyyttä esiintuova kokonaisuus. Tuoreen kahvin tai kahvitarvikkeiden tilaaminen suoraan kotiin ei voi helpommaksi tulla, eikä myöskään tilausten käsittely papulaisille.
Tutustu projektiin tarkemmin Duden työnäytteessä.
Suosittelija:
Alusta asti nettimaailman asiat ovat sujuneet Duden poikien kanssa jouhevasti ja ammattitaidolla. Heillä on ajantasainen ja massasta erottuva näkemys toteuttamisesta. Tätä ominaisuutta olemme huolella käyttäneet hyväksemme uudistuneilla nettisivuilla sekä verkkokaupassa. Intohimolla tehdyn työn fiilis on saatu hyvin paahtimon nettisivuille. Kaikki yhteistyö muutenkin sujui ja sujuu edelleen mutkattoman kevyesti ja nopasti. Avun on saanut heti, jos ongelmia on ilmennyt nettisivujen päivittämisessä tai verkkokauppaan liittyen. Tiedoksi vaan muille, ei ole tarvetta vaihtaa tekijöitä toisiin. #seonhienoo
Virpi Hyvärinen, yrittäjä
Tiedot
Tilaaja: | Paahtimo Papu |
Lisätietoja
Tagit
Digitoimisto Dude - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Digitoimisto Dude - Muita referenssejä
Digitoimisto Dude - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |