Painetta julkisten digipalveluiden muutosvauhdissa – miten pysyä mukana?
Julkishallinnon digitaalinen ympäristö muuttuu juuri nyt nopeasti. Jotta uudistushankkeet toisivat kaivattuja tuloksia, sekä tilaajien että toimittajien pitää tunnistaa useita ajankohtaisia haasteita.
Olen havainnut ainakin näiden ilmiöiden nostavan päätään:
- Tietoturvan varmistaminen on pitkään ollut perusvaatimus toimittajakumppaneille. Viime aikoina siihen on kuitenkin kiinnitetty huomiota aivan uudella tavalla. Toimittajan pitää osoittaa, että se pystyy tarjoamaan aidosti tietoturvallisia palveluita. Ulkopuoliset auditoijat huolehtivat siitä, että lupaukset lunastetaan.
- Kestävyys on jo yleinen kilpailutuskriteeri Ruotsissa, kuten Tivi.fi kertoo, ja trendi tulee yleistymään myös täällä lahden toisella puolella. Vastuullisuus ei ole enää vain kiva lisä kuluttajien ostoskorissa.
- Työnteon tavat ovat muuttuneet pysyvästi. IT-alalla osaajista on niin kova kilpailu, että modernit puitteet ja joustavuus ovat ehdottomia edellytyksiä minkä tahansa asiantuntijaorganisaation – julkisen tai yksityisen – pärjäämiselle.
- Tehokkuus ja tuottavuus eivät sanoina kuulosta uusilta, mutta digitalisaatio on tuonut niihin uutta sisältöä. 2020-luvulla ei rakenneta sähköisiä palveluita vain siksi, että niin täytyy tehdä. Sen sijaan verkkoasioinnilta odotetaan mitattavaa kustannustehokkuutta ja tuottavuuden lisäämistä.
➡️ Lue koko teksti
Lisätietoja
Tagit
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Ambientia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Ambientia - Muita referenssejä
Ambientia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |