Pidämme isot pyörät pyörimässä
”VAK Oy on yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä kuljetuskaluston valmistajista. Suomessa olemme eristettyjen kuormatilojen ja perävaunujen valmistuksen markkinajohtaja. Asiakkaidemme kannalta olennainen osa palvelua on VAK:n koko Suomen kattava huoltoverkosto.
Palvelutasomme ylläpitoon olemme löytäneet Enteristä hyvän kumppanin. Yhteistyön aloitus osuu vuoteen 2009. Siirryimme tuolloin uuteen ERP-järjestelmään, ja Enter toimitti meille tarpeitamme vastaavan levyjärjestelmän.
Erittäin merkittävä askel oli Enterin suunnittelema ja toimittama client-ratkaisu. Korvasimme kymmeniä pc-koneita Citrix-etäkäyttöjärjestelmällä. Muutoksen edut tulivat heti esiin usealla eri rintamalla. Infran ylläpitokustannukset ja niiden tekemiseen käytetty työaika laskivat merkittävästi. Järjestelmän toimintavarmuus heijastui luonnollisesti myös entistä sujuvampana palveluna kaikissa toimipisteissämme.
Enter toimittaa meille myös konesalipalvelun. Asetimme tavoitteeksi huoltopalvelumme tietoliikenteen vikasietoisuuden nostamisen. Tavoite on toteutunut todella hyvin. Merkittäviä käyttökatkoja ei juuri ole ollut ja palvelumme on pelannut erinomaisesti.
Enterin kanssa yhteistyö on mutkatonta ja palveluasenne on kohdallaan. He ovat tilanteen tasalla ja tuntevat tarpeemme. En usko, että vastaavaan palvelutasoon pääsisin ainakaan alan isoimpien toimijoiden kanssa.”
Suosittelija:
Mikko Mellanen, IT-vastaava
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | VAK Oy |
Ajankohta: | 2009 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
miikka.kivimaki@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Konesalipalvelut | |
Käyttäjähallinta | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Citrix
Turku
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |