Pienempi operaattori on useimmiten edullisempi
Pienempi operaattori on useimmiten edullisempi
Yritysnetin kilpailuttaminen voi mahdollistaa yrityksellesi huomattavat kustannussäästöt. Tiesitkö, että pienempi operaattori voi pystyä tarjoamaan saman tai jopa paremman palvelun suurempia toimijoita edullisemmin?
Operaattorin omalla kulurakenteella on merkitystä
Kilpailuttaminen on ajankohtaista. Korona on tuonut mukanaan taloudellista epävarmuutta ja monessa yrityksessä seurataan nyt erityisen tarkasti kustannusten muodostumista. Poikkeuksellinen tilanne haastaa meidät jokaisen karsimaan ylimääräisiä kuluja ja etsimään edullisempia vaihtoehtoja.
Pienellä operaattorilla on useimmiten suurempia toimijoita kevyempi kulurakenne. Suurilla operaattoreilla on pieniin toimijoihin nähden enemmän kuluja maksettavanaan, mm. suuremmasta henkilöstömäärästä ja tilavista liiketiloista johtuen. Näin ollen suurempi toimija tarvitsee myös suuremman katteen myynnistä. Pienelle toimijalle voi riittää pienempikin kate. S1 Networksin myyntijohtaja Mika Baggström haluaa rohkaista yrityksiä vertailemaan erikokoisten operaattoreiden hintoja toisiinsa: ”Yrityksen kulurakenteella on olennainen vaikutus asiakkaalle muodostuvaan hintaan. Uskallan sanoa, että oikeilla valinnoilla voit saavuttaa jopa 30-50 %:n säästöt. Ole yhteydessä S1 Networksiin, niin lähdetään selvittämään yritysnettisi nykytilaa. Tämän kartoituksen pohjalta räätälöimämme tarjous voi yllättää sinut positiivisesti.”
Notkeus on pienemmän valtti
Muutostilanteissa pääsevät loistamaan ne yhteistyökumppanit, jotka kykenevät joustamaan ja kehittymään asiakkaansa tarpeiden mukaan. Jos operaattorin liiketoiminta perustuu pitkälle tuotteistettuihin ratkaisuihin, on asiakkaan hetkellisiin muutostarpeisiin vaikeampaa vastata.
Baggström tuo esille konkreettisen esimerkin joustavasta kumppanuudesta: ”Jos asiakkaamme haluaisi nostaa väliaikaisesti yhteysnopeuttaan, voimme toteuttaa hänen toiveensa hyvinkin sukkelasti sekä palauttaa nopeuden takaisin normaalitasolle haluttuna ajankohtana. Palvelemme asiakkaitamme heidän tarpeittensa mukaisesti ja joustamme heidän liiketoiminnassaan tapahtuvien muutostilanteiden mukana.”
Asiakaslähtöistä palvelua
Moni operaattori tarjoaa asiakaspalvelua niin sanotun tikettijärjestelmän kautta. Tällainen palvelutapa voi monen mielestä tuntua kasvottomalta. Yritysnettiasioissa on sinun kuitenkin mahdollista saada myös henkilökohtaista palvelua!
S1 Networks erottautuu monista muista operaattoreista tarjoamallaan henkilökohtaisella palvelullaan. ”Haluamme kohdata asiakkaamme henkilökohtaisella tasolla. Nimeämme asiakkaillemme aina oman yhteyshenkilön, johon he voivat olla yhteydessä matalallakin kynnyksellä. Ongelmatilanteet ovat asiakkaalle vähemmän stressaavia, jos hän saa asioida tutun henkilön kanssa. Meille voi soittaa, laittaa tekstiviestin tai viestitellä WhatsAppilla – vaikka illalla! Moni asiakkaistamme on ollut iloisesti yllättynyt S1 Networksin mutkattomasta ja ihmisläheisestä palvelutyylistä!” kertoo Baggström.
S1 Networks seuraa asiakkaittensa nettiyhteyttä reaaliajassa ja huomaa liittymän mahdollisen hidastumisen välittömästi. Useimmiten ongelma pystytään ratkaisemaan jo ennen kuin asiakas itse ehtii sitä huomaamaan. Asiakkaan tyytyväisyys on kaiken tekemisen lähtökohtana. S1 Networks voi ehdottaa asiakkaillensa myös yhteysnopeuden nostamista mikäli se näkisi tällaiselle muutokselle tarvetta. Nopeuden tulee olla aina kullekin asiakkaalle ja sen hetkiseen tilanteeseen sopiva!
S1 Networksin valtteja ovat
-asiakaslähtöisyys
-joustavuus ja palveluiden räätälöitävyys
-henkilökohtainen asiakaspalvelu
-nopea reagointi ongelmatilanteisiin
-erinomainen hinta-laatusuhde.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Myynti | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
It-infrapalvelut | |
Konesalipalvelut | |
Tietoliikennepalvelut |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
S1 Networks - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
S1 Networks - Muita referenssejä
S1 Networks - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |