Pihlajalinna suosittelee kaikille Mepco-käyttäjille VeroAPIa
VeroAPI eli verottajan rajapintapalvelu helpottaa palkanlaskijan työtä, kun verotiedot saadaan suoraan haettua Mepcossa verottajan rajapinnan kautta. VeroAPI-rajapintapalvelun avulla verotiedot saadaan minuuteissa suoraan palkanlaskentaa varten, eikä tietoja tarvitse enää näpytellä käsin. Verotietojen hakeminen verottajalta onnistui aikaisemminkin, mutta silloin suorasiirtoa saattoi joutua odottelemaan parikin päivää.
VeroAPI on erityisen kätevä silloin, kun talossa aloittaa uusi henkilö. Hänen verokorttiaan ei tarvitse enää erikseen pyytää ensimmäisen palkanmaksun yhteydessä. Myös muutosverokortit saadaan haettua suoraan rajapinnan kautta, eikä niitä tarvitse muistaa toimittaa paperisena palkanlaskentaan. Näin myös palkanlaskija säästyy verokorttien perään kyselemiseltä.
Mepcossa VeroAPI:n käyttöönotto sujuu helposti. Sen voi ottaa käyttöön täysin itsenäisesti ja siihen löytyy helpot ohjeet järjestelmän ohjeista. Tarvittaessa Accountor HR Solutionsin konsultit auttavat VeroAPIn käyttöönotossa.
Asiakkaamme Pihlajalinna otti VeroAPIn käyttöön Mepcossa heti, kun se oli mahdollista ja on pitänyt ominaisuutta erittäin hyödyllisenä ja aikaa säästävänä.
Suosittelija:
“VeroAPI helpotti suuresti meidän työtämme. Aiemmin verokorttien manuaaliseen näpyttämiseen meni todella paljon aikaa. Lisäksi aikaa on säästynyt, kun ei enää tarvitse kysellä puuttuvien verokorttien perään esimerkiksi uusien työntekijöiden kohdalla. Samalla säästytään mielipahalta, kun keneltäkään ei enää mene verokortin puuttumisen takia palkasta 60 % veroa”, kertoo Maria Lahtinen, palkanlaskennan esimies Pihlajalinnasta.
Maria Lahtinen
Tiedot
Tilaaja: | Pihlajalinna |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Ari Honkaniemi, ari.honkaniemi@accountorhr.fi, +358 40 083 1788 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
IT | |
Julkishallinto | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kauppa | |
Kiinteistöala | |
Koulutusala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Media | |
Pankki ja vakuutus | |
Prosessiteollisuus | |
Raaka-aineet ja energia | |
Rakentaminen | |
Telekommunikaatio | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Urheilu, viihde ja virkistys | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita referenssejä
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |