Pitkään kypsynyt yhteistyö
”Enterin ja Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan yhteistyö on jatkunut jo hyvän aikaa. Tiet kohtasivat kun Laitila halusi keskittää IT-palveluitaan. Tavoitteena oli ennen kaikkea toiminnan käyttövarmuuden lisääminen. Se on tärkein yksittäinen tekijä kun teollinen yritys haluaa menestyä. Muita vaatimuksia olivat kyky ennakoida tulevaisuuden kehitystä ja jatkuva nopea palvelutaso.
Katson Enterin täyttäneen nämä odotukset hyvin. He ovat pysyneet hyvin kärryillä voimakkaasti kasvaneessa liiketoiminnassamme ja pystyneet tuomaan pöytään oikein mitoitettuja ratkaisuja, useimmiten vielä juuri oikeaan aikaan. Ja se tärkein, eli käyttövarmuus, on lähes 100 %.
Yhteistyö on syventynyt tekojen kautta. Tällä hetkellä se kattaa jatkuvia ylläpitopalveluita, erityisesti palvelinpuolella. Olemme toteuttaneet Enterin kanssa lukuisia järjestelmien käyttöönottoja ja migraatioita. Enterin toimintafilosofia ratkaisukeskeinen ja työt tehdään tehokkaasti. Mikäli oma IT-tiimimme tarvitsee tukea, saamme sitä varmasti ja nopeasti. Pieni lisäarvo on myös paikallisuudella. Läheltä kuulee hyvin.”
Suosittelija:
Petri Aaltonen, tuotantopäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
miikka.kivimaki@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
It-infrapalvelut | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |