Plan.fi
Plan on kansainvälinen kehitysyhteistyöjärjestö, joka parantaa kehitysmaiden lasten elinoloja pysyvästi. Plan on toiminut Suomessa vuodesta 1998 lähtien. Laaja-alaisen kehitystyön lisäksi Plan Suomen tavoiteena on varainkeruu ja lasten oikeuksia koskevan tiedon jakaminen päättäjille, medialle ja suurelle yleisölle.
Plan Suomen sivustouudistuksen tavoitteena oli nykyaikainen, jäsennelty ja helppokäyttöinen sivusto, jossa vierailijoiden olisi helppo tehdä lahjoituksia. Suuri osa Planille tehdyistä lahjoituksista tulee internetistä, joten sivustolta vaadittiin saumatonta yhteyttä asiakkuudenhallintajärjestelmään, mikä toteutettiin integroimalla uusi sivusto Planin CRM-järjestelmään.
Plan.fi-sivusto toteutettiin ketteriä menetelmiä hyödyntäen yhteistyössä Hasan & Partnersin kanssa, joka vastasi sivuston ulkoasusta ja front-end-kehityksestä. Exoven vastuulla olivat front-end-integraatio Drupaliin ja kaikki back-end toiminnallisuudet.
Alustaksi valittiin Drupal 7, jolla pystyttiin toteuttamaan kaikki toivotut toiminnallisuudet. Sivusto toteutettiin responsiivisesti, ja Exove suunnitteli sisällön syöttöä varten Drupalilla työkalun, jonka avulla Planin henkilökunta voi luoda räätälöityjä ulkoasuja yksittäisille sivuille ja artikkeleille.
Lisätietoa: https://www.exove.com/cases/plan-fi/
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Plan Suomi |
Ajankohta: | 2014 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Janne Kalliola |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Teknologia
Open source | |
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Migraatiot
CMS
Drupal
Exove - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Exove - Muita referenssejä
Exove - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |