Puhdistamo rakensi liiketoiminta-alustan tulevalle kasvulleen
Hyvinvointialan kasvuyritys Puhdistamo on laajentunut nopeasti. Kasvua ja kansainvälistymistä jarruttivat useat toisistaan erillään olevat järjestelmät ja manuaaliset työvaiheet. Nyt oli aika panostaa liiketoiminta-alustaan, joka tukee tulevien vuosien kasvua ja hyvää draivia. Fellowmindin avulla rakennettu toiminnanohjausratkaisu tehosti lukuisten myyntikanavien, alati laajenevan tuotemäärän ja oman valmistustoiminnan koordinoimista merkittävästi.
Yrityksen tavoitteena oli parantaa tiedonkulkua ja läpinäkyvyyttä, sillä tieto pitää löytyä nopeasti yhdestä paikasta. Yrityksessä haluttiin lisätä etenkin ennustettavuutta ja toimitusvarmuutta.
Tuloksia yhteistyöstä:
- Tiedon hakeminen on nopeutunut ja tieto on ajantasaisempaa.
- Läpinäkyvyys taloustilanteeseen on merkittävästi parantunut.
- Liiketoiminnan suunnittelu ja ennustaminen on aiempaa tarkempaa. Tuotantoa ja logistiikkaa voidaan nyt ohjata kysyntäennusteen perusteella.
- Käytettävyys mobiililaitteilla on ottanut ison harppauksen eteenpäin.
- Verkkokaupan tilausten käsittelyn läpimenoaika on nopeutunut.
- Asiat hoituvat automaattisemmin ja siksi ihmisten työaikaa on vapautunut taloushallinnossa ja tilausten käsittelyssä.
- Tuotteiden jäljitettävyys ja reseptiikkakohtainen eräseuranta on tehokasta.
Suosittelija:
"Saamme nyt enemmän aikaan samalla henkilöstömäärällä. Nyt meillä on vahva pohja tulevalle kasvulle."
Krister Wihinen, Puhdistamon talousjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Puhdistamo |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Matti Tuominen, matti.tuominen@fellowmind.fi |
Lisätietoja
Tagit
Toimialakokemus
Kauppa |
Teknologia
Microsoft |
Omat tagit
Fellowmind - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Fellowmind - Muita referenssejä
Fellowmind - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |