Puumerkki Oy - puurakentamisen ratkaisut ammattilaisille.
Puumerkki on puupohjaisten rakennustarvikkeiden ja -ratkaisujen jakelu- ja myyntikanava sekä puutavaran ja rakennuksen asiantuntija. Osana Stora Enso Groupia Puumerkki palvelee Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Puumerkin kohderyhmänä ovat rakennusliikkeet, jällleenmyyjät sekä teollisuus.
Tavoite
Puumerkki on esimerkillinen yritys halusta kehittyä myös verkkopalvelun puolella, ja siksi yhteistyö on ollut mahtavaa. Tavoitteena oli tehdä monipuolinen uudistus myynti- ja markkinointikanavan luomiseksi ja lisäarvoa tuovan Puumerkki-asiakaskokemuksen synnyttämiseksi. Uudesta palvelusta haluttiin selkeä ja mitattava. Huomiotavia kohderyhmiä oli useita, mutta pääasia oli tehdä palvelu, joka vakuuttaa alan ammattilaisetkin.
Tulos
Puumerkin verkkopalvelu on nyt raikas, intuitiivinen ja aidosti palveleva. Tuotetietokantaa hyödynnetään erilaisilla jaotteluilla, jotka auttavat rakentajaa, rakennuttajaa ja jälleenmyyjää löytämään oikeanlaiset ratkaisut ja paketit.
Palvelusta on toteutettu suomen lisäksi kieliversiot englanniksi, viroksi, latviaksi ja liettuaksi, niin että Puumerkin asiakkaat saavat verkkopalvelua omalla kielellään.
Myös mobiililaitteet on huomioitu. Uusittu palvelu skaalautuu päätelaitteen mukaan helposti käytettäväksi, niin että selaaminen on mukavaa myös esimerkiksi matkapuhelimella ja tabletilla.
Suosittelija:
Kommunikointi toimi ja tarvekarttoitus sekä määrittely ammattimaista, lisäksi Poutapilvellä on laajaa verkko-osaamista joka tuotiin hyvin käyttöömme.
Miikka Vainio
Tiedot
Ajankohta: | 2007 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Poutapilvi web design - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Poutapilvi web design - Muita referenssejä
Poutapilvi web design - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |