Pysy ajan tasalla henkilötiedoistasi ja turvaa selustasi MyBisnoden avulla
EU:n tietosuoja-asetuksen myötä oli odotettavissa, että yksityishenkilöiden tietopyynnöt lisääntyvät voimakkaasti ja tätä varten Bisnode tahtoi itsepalvelukanavan. Suunnittelun yhteydessä mielikuvitus laukkasi ja ideat kerättiin MyBisnode-palvelun roadmapiksi.
Ensimmäisen julkaisun jälkeen olemme laajentaneet palvelua jatkuvasti. Nykyään palvelussa voi GDPR-asioiden lisäksi ostaa ja asettaa omaehtoisen luottokiellon ja monitoroinnin identiteettivarkauksien ehkäisemiseksi. Palvelun kohderyhmää on myös laajennettu yksityishenkilöistä yrityksiin.
MyBisnode on tuonut hyötyjä asiakaspalvelun kuormituksen vähenemisen kautta sekä synnyttämällä uutta liiketoimintaa omalla luottokiellolla ja monitorointipalvelulla.
Kehitämme MyBisnodea tiiviissä yhteistyössä Bisnoden kehitystiimin kanssa, sillä datalähteiden integraatiot MyBisnodeen ovat tärkeä osa kokonaisarkkitehtuuria. MyBisnoden alusta on toteutettu Node.js:llä ja käyttöliittymä Reactilla. Valitut teknologiat ovat suorituskykyisiä ja joustavia, ja siksi ne soveltuvat erinomaisesti tällaisten digitaalisten palvelukanavien kehittämiseen, joissa on integraatioita sekä kirjautumis- ja maksutoimintoja.
Tiedot
Tilaaja: | Bisnode |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Janne Kalliola |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Myynti | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
IT |
Teknologia
Node.js | |
React |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Exove - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Exove - Muita referenssejä
Exove - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |