QlikView liimaa tietovirrat yhteen
Kiilto Family on vuonna 1919 perustettu kemianteollisuuden tuotteita valmistava suomalainen perheyritys. Se kehittää, valmistaa ja markkinoi liimoja ja niihin läheisesti liittyviä tuotteita. Kaikki Kiillon valmistamat tuotteet ovat oman tuotekehitystyön tulosta.
Hajanaiset tietojärjestelmät eivät tarjonneet yhtenäisiä ja ajantasaisia raportteja päivittäiseen johtamiseen: Kansainvälisesti toimivan Kiilto Family -konsernin eri toimipisteissä käytettiin useita eri toiminnanohjaus- ja tietokantaratkaisuja. Kiilto Family Oy:n tietohallintojohtaja Tuomas Vepsäläinen muistelee, että pelkästään Suomessa konsernin eri yhtiöissä oli käytössä 3-4 erilaista ERP-ratkaisua. Tämän hajanaisuuden takia kattavien konsernitason raporttien koostaminen oli erittäin haastavaa. Päivittäisessä johtamisessa tarvittiin kuitenkin ajantasainen ja yhtenäinen näkymä kaikkien konsernin yhtiöiden tietoon.
QlikView'lla parempi näkyvyys dataan:
Kiilto Family Oy päätti vuonna 2010 kokeilla, miten QlikView voisi auttaa saamaan paremman näkymän olemassa olevaan dataan.
”Minulla oli ennestään jonkin verran kokemusta QlikView’sta, joten minulla oli jo kuva siitä, mihin se pystyy”, tietohallintojohtaja Tuomas Vepsäläinen kertoo. ”Kumppanimme Infrastone teki meille muutamassa päivässä toimivan demon, joka vakuutti meidät lopullisesti.”
QlikView'lla yhteinen näkymä:
Ensimmäisenä QlikView’lla laajennettiin myynnin seurannan ominaisuuksia. Hyväksi havaittu ohjelmisto otettiin tämän jälkeen käyttöön myös varastonhallinnassa, tuotannossa, talouden ja ostojen seurannassa sekä tuotekehityksessä.
”Käytännössä QlikView on kiinni kaikissa liiketoimintaprosessimme”, Vepsäläinen sanoo. ”Voi sanoa, että meille tuli QlikView’n myötä ensimmäistä kertaa mahdollisuus aitoon konserniraportointiin.”
Vaikka taustalla pyörii useita erilaisia järjestelmiä, QlikView antaa näistä kaikista johdolle yhtenäisen näkymän. ”Käyttäjän ei tarvitse ollenkaan tietää, missä data majailee, vaan tarvittavat luvut ja tiedot vain tulevat saataville.”
Uusia oivalluksia työhön:
Kun oikea tieto on heti käytettävissä, johto saa aivan uutta tukea työhönsä. Esimerkiksi myynnin johtohenkilöt voivat saada heti työpäivän aluksi kännykkäänsä näkymän siitä, mitä tuotteita, millä katteella ja millaisille asiakkaille on edellisenä päivänä myyty.
Kun QlikView’n edut huomattiin, käyttäjäkunta alkoi pian laajeta johtoryhmän ulkopuolelle. Myös uusien moduulien käyttöönotto toi lisää työntekijöitä QlikView’n pariin ja täten saamaan työhönsä uusia oivalluksia. Vepsäläisen mukaan tärkeä tekijä QlikView’n käytön laajenemisessa oli sen helppokäyttöisyys. ”Kun tietoa pääsee tarkastelemaan vapaasti eri kulmista, on myös helppo löytää uusia tarpeita ja käyttökohteita.”
Pienkehitystä talon sisällä, isommat Infrastonen kanssa:
Kiillolla on koulutettu kaksi työntekijää syvemmälle QlikView’n saloihin, jolloin pienkehitystä voidaan tehdä talon sisällä. Isommat hankkeet tehdään yhdessä hyväksi todetun kumppanin, Infrastonen, kanssa. ”Nopea ja joustava käyttöönotto on loppukäyttäjän kannalta oleellisen tärkeä asia. Jo yhdessä päivässä voidaan esimerkiksi saada uusi raportti tuotantoon”, Vepsäläinen kertoo.
Tiedon saumaton yhdistely:
Tietohallintojohtajaa miellyttää erityisesti se, että QlikView on erittäin helppo liittää eri datalähteisiin. Tieto haetaan suoraan kannoista, eikä väliin tarvita erillistä tietovarastoratkaisua: ”QlikView’ssa on tarpeeksi vääntöä hakemaan ja käsittelemään dataa nopeasti satojen gigatavujen tietomassoista.”
Suosittelija:
tietohallintojohtaja Tuomas Vepsäläinen
Tiedot
Tilaaja: | Kiilto Family Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jaana Laitinen, Qlik |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Qlik - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Qlik - Muita referenssejä
Qlik - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |