Rakennusalan uudistaja SRV hyödyntää IoT-antureiden tuottamaa tietoa
SRV on rohkea rakennusalan kehittäjä ja uudistaja, joka tarjoaa parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana. Aito yhteistyö ja innostus tekemiseen näkyvät kaikissa kohtaamisissa.
SRV rakentaa Aalto-yliopiston uuden kampusrakennuksen, Kauppakorkeakoulun tilat sekä Metrokeskuksen liiketilat Espoon Otaniemeen. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun käyttöön rakennetaan erilaisia opetus- ja työtiloja 33 000 neliömetrin verran. Rakennustyöt käynnistyivät helmikuussa 2016 ja tilat valmistuvat vaiheittain vuoden 2018 aikana.
SRV hyödyntää työmailla IoT-antureita olosuhdetietojen mittaamiseen. Antureilla havainnoidaan lämpötila- ja kosteustietoja, joiden perusteella tehdään tarvittavat rakennusaikaiset lämmitys- ja kuivaustoimenpiteet sekä ilmanvaihtoon liittyvät säädöt. Työmaa on jaettu eri lohkoihin, joihin asennettujen antureiden tietoja seuraamalla nähdään olosuhteet eri vuorokauden aikoina.
”Antureiden etäluettavuus vapauttaa resursseja muihin tehtäviin, kun erillistä mittapisteiden lukukierrosta ei tarvita.” kertoo SRV:n projekti-insinööri Ilkka Hätönen. ”Lisäksi jatkuva mittaus mahdollistaa reaaliaikaisen seurannan, jonka kautta mahdollisiin olosuhdepoikkeamiin voidaan reagoida viipymättä. Hallitut olosuhteet mahdollistavat rakenteiden tehokkaan kuivattamisen ja työmaan aikataulun mukaisen toteuttamisen.”
Pienikokoiset anturit sopivat erityisesti työmaille

SRV valitsi Integralin IoT-antureiden toimittajaksi työmaalle, sillä anturit ovat helposti asennettavissa ja toimintavarmoja. Anturit toimitettiin työmaalle seuraavana päivänä tilauksesta, jolloin olosuhdetietoa päästiin seuraamaan ja tallentamaan nopealla aikataululla. SRV:n henkilökunta asensi anturit tarvittaviin sijainteihin Integralin kuitenkin avustaessa anturitietojen siirtämisessä käyttöliittymään.
”IoT-antureiden asennus ja käyttö on vaivatonta. Positiivista on antureiden pieni koko sekä toimiminen ilman erillistä virtalähdettä tai tukiasemaa. Näistä syistä ne sopivat jatkuvasti muuttuvassa työmaatilanteessa hyvin olosuhdeseurantaan.”
Mittausten historiatieto saatavilla myös työmaan valmistuttua

Antureiden tuottamaa tietoa seurataan helppokäyttöisestä liittymästä joko tietokoneella, mobiililaitteella tai mobiilisovelluksella. Anturit välittävät olosuhdetietoa liittymään jatkuvasti ja historiatieto on saatavilla aina asennuksesta alkaen. Kesäaikaan seurataan pääsääntöisesti lämpötilan ja kosteuden suhdetta, jolloin lisätään tarvittaessa kosteudenpoistotoimenpiteitä. Talvella ennakoidaan ja ehkäistään jäätyminen lisäämällä lämmitystä lohkoittain.
Käyttöliittymään on asennettavissa lisäksi hälytysrajoja, jolloin esimerkiksi asetetun lämpötila-alueen ylittyminen tai alittuminen aiheuttaa sähköpostihälytyksen sovittuun osoitteeseen. Tällöin työmaalla ehditään reagoimaan heti mahdollisiin ongelmiin. Lisäksi ennalta määritellyt henkilöt pääsevät seuraamaan antureiden tuottamaa tietoa, jolloin data on myös helppo raportoida tarvittaessa eteenpäin esimerkiksi työmaavalvojille. Antureiden tuottama tieto säilyy järjestelmässä vuoden ajan ja on aina viisi vuotta eteenpäin raportoitavissa.
”Työmaan kannalta tärkeää on antureista muistiin jäävä mittausten historiatieto. Näin voidaan tarvittaessa jälkikäteenkin saada tietoa esimerkiksi tietyn työvaiheen aikana vallinneista sisäilman olosuhteista. Historiatietoa käytetään myös laajemmissa kosteudenhallintaraporteissa, joita työmaalla tehdään 2-3 viikon välein.” muistuttaa Hätönen.

Suosittelija:
IoT-antureiden asennus ja käyttö on vaivatonta. Positiivista on antureiden pieni koko sekä toimiminen ilman erillistä virtalähdettä tai tukiasemaa. Näistä syistä ne sopivat jatkuvasti muuttuvassa työmaatilanteessa hyvin olosuhdeseurantaan
Ilkka Hätönen
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | SRV Yhtiöt Oyj |
Ajankohta: | 2017 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Ilkka Mikkonen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
IoT |
Omat tagit
IoT
Internet of Things
rakennusala
Integral - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 3 asiantuntijaa.
Integral - Muita referenssejä
Integral - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
- Valve - BrightSchool
- Valve - Napapiirin Energia ja Vesi Oy - verkkovuosikertomus
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |