Ratkaisuja haisulirikkaaseen ympäristöön
Muumimaailma on yksi kesäisen Suomen kestosuosikeista. Kävijämäärä on vuosittain noin 200 000 ja vierailijoita saapuu kaikkialta maailmasta. Muumilaakson IT-ratkaisut on jo lähes kymmenen vuoden ajan suunnitellut ja toteuttanut Enter.
“Muistelen yhteistyömme alkaneen palvelinratkaisun kehittämisestä. Silloisen järjestelmämme vikasietoisuutta piti parantaa ja löysin Enteristä jo entuudestaan tutun asiantuntijan. Hänen kanssaan lähdimme rakentamaan klusteroitua ympäristöä, jossa järjestelmän kaikki osat on kahdennettu ja lokaalipalvelut sijaitsevat virtuaalipalvelimilla. Ensimmäinen projekti onnistui hyvin ja yhteistyömme järjestelmäkehityksessä on jatkunut siitä asti.
Tietojärjestelmät ovat meille, kuten varmasti kaikille nykypäivän palveluyrityksille yksi kriittisistä menestystekijöistä. Oma liiketoimintamme on vahvasti sesonkiluonteista, sillä teemme lähes koko vuoden liikevaihdon 3-4 kesäkuukauden aikana. Siksi onkin päivän selvää, että kun Muumimaailman portit avataan kesäkuussa, IT-ratkaisujen on oltava toimintavarmoja ja mahdollisiin muutoksiin on pystyttävä reagoimaan lennossa. Tässä tavoitteessa olemme Enterin kanssa onnistuneet mielestäni hyvin ja he vastaavatkin kaikkien keskeisten järjestelmien, kuten kassajärjestelmän palvelinympäristön ylläpidosta.
Sesonkiluonteen toinen erityisvaatimus on se, että tiettyjen IT-osien on skaalauduttava myös alaspäin. Hyvä esimerkki tästä on Office365. Enter suunnittelu ja toteutti meille migraation Exchange-järjestelmästä ja Office365-ratkaisun myötä meillä on nyt käyttäjäkohtainen maksumalli. Tämä näkyy suoraan talvikuukausien maksuissa, jolloin käyttäjämäärä on vain noin 1/10 kesään verrattuna.
Enterin vahvuudet ovat mielestäni asiantuntijuudessa ja sen myötä rakentuneessa luottamuksessa. Tiedän, että hommat hoidetaan ja saan rehellisen vastauksen mahdollisiin kehitystarpeisiin. Arvostan myös heidän kykyään ymmärtää liiketoimintaamme ja pk-yrityksen resursseja.”
Suosittelija:
Jarkko Kuitunen, IT Manager
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Muumimaailma |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
miikka.kivimaki@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
It-infrapalvelut | |
Käyttäjähallinta | |
Maksaminen | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Microsoft | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Microsoft Office 365
Muumimaailma
Naantali
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |