ReduEdu opiskelijamarkkinoinnin sivusto
Rovaniemeläinen REDU Edu Oy on Rovaniemen koulutuskuntayhtymän omistama tytäryhtiö. Yhtiön toimialana on kotimaiset ja kansainväliset koulutus- sekä asiantuntijapalvelut sisältäen ammatillisen ja muun lisä- ja täydennyskoulutuksen sekä koulutusviennin.
Lähtökohta
REDU Edulla oli tarve uudelle lähestymiselle ja uudelle tavalle tehdä opiskelijarekrytointia aikuisopintoihin. Projektin tavoitteena oli toteuttaa puhuttelevaa markkinointia opiskelijarekrytoinnin näkökulmasta. Suurin haaste liittyi kohderyhmän eli Lapin alueen työnhakijoiden tavoittamiseen.
Ratkaisuksi ongelmaan ehdotimme siirtymistä pois yksittäisten ilmoitusten parista kohti johdonmukaista sisältömarkkinointia ja rekrytointiviestintää online-ympäristössä muodostaen aktiivisen verkkoläsnäolon. Kaiken viestinnän tavoitteena on saada aikaan toiminta, kuten esimerkiksi yhteydenotto.
HubSpot-sivusto
Työtä lähdettiin edistämään laatimalla sisältöstrategia sisältömarkkinoinnin lähtökohdaksi. Näin tekeminen pystyttiin pohjaamaan johdonmukaisesti tavoitteiden päälle. Strategian määrittelyn jälkeen ryhdyimme suunnittelemaan ja toteuttamaan sivustoa HubSpot-alustalle.
HubSpot antoi mahdollisuuden yhdistää helposti muun muassa CRM- ja sähköpostityökaluja suoraan sivuston yhteyteen. Sivuston sisältöjä oli helppo lähteä toteuttamaan sisällöntuottajan ja graafisen suunnittelijan toimesta, eikä ohjelmistokehittäjän koodaustaitoja tarvittu.
Markkinoinnilla liikennettä sivustolle
Sivuston valmistumisen ohella suunnittelimme opiskelijarekrytoinnin tueksi julkaisusuunnitelman some-viestinnän tueksi. Tavoitteellinen ja etukäteen suunniteltu some-viestintä auttaa sisällöntuottamisessa ja jäsentämisessä. Projektiin kuuluu myös somemainonnan suunnittelu ja toteutus.
Hakusanamainonta käynnistettiin tavoitettavuuden ja sivuston liikenteen lisäämiseksi. Huolellisesti rakennetut ja kohdennetut kampanjat tuottavat kiinnostuneita vierailijoita sivustolle. Kampanjoita optimoidaan ja tuloksista raportoidaan asiakasta säännöllisesti.
Tutustu sivustoon osoitteessa varmanatöihin.fi
Tiedot
Tilaaja: | REDU Edu Oy |
Ajankohta: | 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
anssi.kokkonen@sohova.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Koulutusala |
Teknologia
HubSpot |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Agenda Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Agenda Digital - Muita referenssejä
Agenda Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |