Royal Line ja Winpos seilaavat toiveikkaina kohti tulevaa
75-vuotista taivaltaan juhliva Royal Line on asiakaslähtöinen kotimainen perheyhtiö jo kolmannessa sukupolvessa. Tänä päivänä yhtiöllä on 7 alusta. Yhtiön uusin lippulaiva risteilyalus m/s Helsinki aloitti liikennöinnin kesäkuun alussa tänä vuonna.
Royal Line otti Winpos -kassajärjestelmän käyttöön keväällä. Uuden laivan myötä kassojen tarve kasvoi viidestä yhdeksään ja samalla tuli ajankohtaiseksi kilpailuttaa kassajärjestelmät.
– Saimme useita tarjouksia eri kassajärjestelmätoimittajilta. Tarjouskilpailussa Winpos oli kilpailukykyisin, toimintavarmin ja paras kokonaisratkaisu Royal Linen tarpeisiin, toteaa Henkilöstöjohtaja Christos Petriotis.
Myös Winposin myyntipäällikön Reijo Rantasen rehellinen asiantuntemus ja pitkä kokemus vakuutti Royal Linen ja Christos Petriotiksen. Rantanen on toiminut kassajärjestelmäalalla erilaisten ravintolajärjestelmien parissa jo kunnioitettavat 35 vuotta.
Christos Petriotis kertoo olleensa tyytyväinen uuteen järjestelmään.
– Järjestelmänä Winpos on ollut toimintavarma, mikä on ollut meille erittäin tärkeää yhtiön toimintaympäristöä ajatellen. Koronan vuoksi koulutus jouduttiin valitettavasti järjestämään etänä, mutta järjestyi se hyvin niinkin. Olemme olleet kokonaisuudessaan tyytyväisiä Winposiin, vaikka korona pisti niin sanotusti vipinää kinttuihin käyttöönotossa. Toimintavarmuus on kaiken a ja o. Kun olemme merellä, meidän ei tarvitse olla riippuvaisia siitä onko meillä nettiyhteyttä, Winpos toimii siitä huolimatta. Hyvä puoli on myös se, että pääsen kaikille kassoille etänä, vaikka kotoa käsin.
Koronarajoitukset ovat vaikuttaneet monen toimialan liiketoimintaan keväällä. Myös Royal Linen toiminta loppui täysin rajoitusten astuessa voimaan, jolloin koko kesän tilauskirja katosi viikossa käytännössä kokonaan.
- Yhtiö harjoittaa tiloissaan myös ravintolatoimintaa, jolloin olimme keväällä samassa tilanteessa muiden ravintoloiden kanssa, kun valtio laittoi ravintolatoiminnalle stopin rajoittamalla liiketoimintaa.
Hyvä jos pääsemme koko vuoden osalta kolmasosaan viime vuoden myynneistä. Olemme yrittäneet muuttaa toimintatapojamme ja mukauttaa toimintaamme vallitsevaan tilanteeseen. Tänä vuonna ovat selkeästi puuttuneet isot asiakasryhmät, kuten julkinen sektori, yritykset, seniorit ja turistit.
Royal Line seilaa tällä kaudella Helsingin kauppatorin kolera-altaasta syyskuun loppuun, jos rajoitukset antavat myöden ja kysyntää on.
- Ei auta muuta kuin toivoa ja mennä kohti tulevaa. Ensi vuotta varten tulemme tekemään tarkat toimintasuunnitelmat erilaisten skenaarioiden varalta. Tietenkin haastavaa tulee olemaan, jos lainsäädäntö muuttuu nopeasti, eikä yritys saa ennakkoon minkäänlaista informaatiota. Liiketoiminnassa tärkeintä on kuitenkin suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys.
Winposin Reijo Rantanen kertoo tilanteen olevan haastava myös Winposille.
– Keväällä kaikki toimitukset loppuivat kerralla. Onneksi lähes kaikki odottavat ja uudetkin tilaukset päästiin kuitenkin toimittamaan touko-kesäkuussa. Kesäkuun jälkeen tilanne näyttää lähes normaalilta Winposin kannalta. Kassat ovat perusasia. Niiden täytyy olla kunnossa, jotta yritysten liiketoiminta turvataan!
Lisätietoja:
Suosittelija:
Tarjouskilpailussa Winpos oli kilpailukykyisin, toimintavarmin ja paras kokonaisratkaisu Royal Linen tarpeisiin.Toimintavarmuus on kaiken a ja o. Kun olemme merellä, meidän ei tarvitse olla riippuvaisia siitä onko meillä nettiyhteyttä, Winpos toimii siitä huolimatta.
Christos Petriotis
Tiedot
Tilaaja: | Royal Line |
Ajankohta: | 2020 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Christos Petriotis |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Maksaminen | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
IT | |
Kauppa | |
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Winpos - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Winpos - Muita referenssejä
Winpos - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |