Saab Dynamicsin nopea ratkaisu tietojen pitkäaikaissäilytykseen
Tieto ja arkistoinnin asiantuntija Nobeli Business Support ovat kehittäneet puolustusteollisuusyhtiö Saab Dynamicsille digitaalisen ratkaisun, joka nopeuttaa ja helpottaa tietojen pitkäaikaissäilytystä. Ratkaisun myötä prosessien kesto lyheni puolesta tunnista muutamaan minuuttiin. Myös tietojen turvallisuus ja saatavuus paranivat huomattavasti.
Puolustusvoimille ohjusjärjestelmiä ja muita tuotteita valmistavan Saab Dynamicsin on kyettävä huolella dokumentoimaan muun muassa rakentamista, muutoksia ja tilauksia koskevia tietoja sekä arkistoimaan ne pitkäksi ajaksi.
Aikaisemmin mustavalkoiset asiakirjat skannattiin ja kuvat arkistoitiin pienille ikkunakorteille. Värilliset asiakirjat säilytettiin tavallisessa paperimuodossa. Tämä vaati suuren määrän manuaalista työtä, teki tiedon hakemisesta vaivalloista ja edellytti ympäristölle haitallisten kemikaalien käyttämistä.
Yksinkertainen ja tehokas digitaalinen arkisto
”Digitaalinen arkisto on huomattavasti yksinkertaisempi ja tehokkaampi, ja se on integroitu liiketoimintajärjestelmäämme. Nyt asiakirjan pitkäaikainen arkistointi onnistuu klikkaamalla, mikä säästää meiltä sekä aikaa että rahaa”, sanoo Saab Dynamicsin tietotekniikkajohtaja Ingemar Holmén.
Myös asiakirjojen hakeminen arkistosta on yksinkertaisempaa ja tietojen saatavuus ja turvallisuus parempaa, sillä kaikki asiakirjat arkistoidaan kolmelle eri palvelimelle yhden fyysisen tilan sijaan. Asiakirjojen hakeminen on mahdollista internetin välityksellä.
Ratkaisu perustuu OAIS-malliin
Myös asiakirjojen hakeminen arkistosta on yksinkertaisempaa ja tietojen saatavuus ja turvallisuus parempaa, sillä kaikki asiakirjat arkistoidaan kolmelle eri palvelimelle yhden fyysisen tilan sijaan. Asiakirjojen hakeminen on mahdollista internetin välityksellä.
Ratkaisu perustuu OAIS-malliin
Digitaalinen ratkaisu perustuu kansainväliseen Open Archival Information System -malliin (OAIS), joka on Nasan alaisuudessa toimivan Consultative Committee for Space Data Systems -komitean kehittämä. Lisäksi ratkaisu noudattaa Ruotsin kansallisarkiston ohjeistusta. Toisin sanoen tietojen säilyttämiseen liittyvät rutiinit ja formaatit takaavat, että tiedot ovat saatavilla rajattoman ajan.
Ratkaisun kehittämiseen osallistunut Nobeli on erikoistunut tehokkaaseen arkistonhallintaan. Tieto vastasi puolestaan turvallisen ja toimivan ratkaisun edellyttämän IT-infrastruktuurin rakentamisesta ja huolehtii sen ylläpidosta. Ratkaisu on olennainen kaikille yrityksille, joilla on tarvetta tietojen pitkäaikaissäilytykselle.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Saab Dynamics |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Tietoevry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Tietoevry - Muita referenssejä
Tietoevry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |