Sähkönjakelun hallinta intuitiiviseksi käyttäjien ehdoilla
Ymmärrys käyttäjistä kehitystyön keskiöön
ABB tarjoaa asiakkailleen pääasiassa sähkönjakeluautomaatiojärjestelmiä sähkölaitoksille, teollisuuteen sekä infrastruktuurien ja logistiikan tarpeisiin. ABB ja Gofore ovat yhteistyössä kehittäneet MicroSCADA Pro -automaatiojärjestelmän käytettävyyttä jo useita vuosia. Kun yhteistyö käynnistyi, päätettiin käyttäjät ja heidän tarpeensa asettaa kaiken huomion keskipisteeksi.
Persooniin pohjautuva suunnittelu käyttöliittymän kulmakivenä
Yhteistyö käynnistyi tutkimuksella kohderyhmän työntekijöiden tarpeista ja odotuksista. Laajat käyttäjähaastattelut takasivat sen, että toiminnallisuus asetettiin etusijalle. Tutkimusten pohjalta rakennettiin järjestelmän käyttäjiä kuvaavia persoonia, joita hyödynnettiin käyttöliittymän suunnittelussa.
Tehtaanjohtaja ja vuoropäällikkö käyttävät järjestelmää erilaisissa tilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin: siksi myös käyttöliittymät heille ovat erilaisia. Projektin aikana käyttöliittymän informaatioarkkitehtuuri sai päivityksen, ja lisäksi sen vuorovaikutusta ja visuaalisuutta muotoiltiin uusiksi saadun palautteen pohjalta.
Ohjausjärjestelmä valvomoon, satamaan ja taidemuseoon
MicroSCADA Pro -järjestelmä tarjoaa ABB:n asiakkaille helppokäyttöisen ja useilla laiteilla toimivan käyttöliittymän esimerkiksi sähkölaitosten valvomotyöntekijöille.
”Järjestelmästä löytyy riittävästi joustavuutta, jotta se voi muovautua odotettavissa oleviin käyttäjien tarpeisiin ja odotuksiin,” kertoo Senior UX Designer Miika Mikkola Goforesta.
Sama järjestelmä on käytössä niin Vuosaaren sataman energiajakelussa ja etäohjauksessa kuin Kiasman taidemuseon valaistuksen ohjauksessakin.
Suosittelija:
Syvällinen ymmärrys käyttäjien tarpeista on ohjannut suunnittelutyötä jo vuosia. Goforen asiantuntijoiden apu ja erityisosaaminen on ollut arvokasta koko design-prosessissa sekä vuorovaikutuksen ja visuaalisuuden suunnittelussa.
MIKAEL MOLANDER, Product Manager, ABB Grid Automation Products
Tiedot
Tilaaja: | ABB |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Tatu Hautala, 050 384 6895, tatu.hautala@gofore.com |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu |
Toimialakokemus
IT |
Omat tagit
Gofore - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Gofore - Muita referenssejä
Gofore - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |