Salpausselän kisat 2022 - uudella ilmeellä
Salpausselän kisat koki täydellisen muutoksen vuonna 2021. Kisojen taustaorganisaatio muuttui ja uudelleenorganisoinnin tarpeeseen perustettiin uusi yhtiö Salppuri Oy. Yhtiön omistavat Suomen Hiihtoliitto ry ja Lahden Hiihtoseura ry. Tammi Digital toteutti Salpausselän kisoille uuden ilmeen mukaisen verkkosivuston vuonna 2021 ja nyt sivusto päivitettiin vastaamaan vuoden 2022 kisojen ilmettä.
Salpausselän kisoille toteutettiin tapahtumaa palveleva verkkosivusto, joilta niin kisavieraat, median edustaja ja yhteistyökumppanit löytävät tarvittavat tiedot helposti ja nopeasti. Tietysti sivuston tuli myös tukea uutta ilmettä. Kieliversioita sivustolle haluttiin suomen lisäksi englanti.
– Meillä oli lähes satavuotinen kisatapahtuma käsissä, mutta tapahtuman suuntaa lähdettiin hakemaan uusin arvoin ja ydinviestein. Totaalinen muutos tarkoitti käytännössä myös sitä, että aloitimme markkinointi- ja viestintäkanavien rakentamisen ihan alusta, kertoi projektin alkuvaiheista Salpausselän kisojen viestintä- ja mediapäällikkö Soili Hirvonen.
Uudesta kisaorganisaatiosta löytyi osaavia ihmisiä, joten Tammi Digitalin tehtäväksi jäi luoda sivuston rautalankamalli sekä sen mukainen sivustopohja WordPress-järjestelmän päälle.
– Rautalankamalli oli todella hyvä työkalu ja sen pohjalta sivustoa oli helppoa viedä haluttuun suuntaan, kertoo Hirvonen projektin etenemisestä.
Asiakas vastasi sivuston sisällön tuottamisesta sekä sen viennistä valmiille sivupohjalle. Sivusto on rakennettu niin, että asiakkaan on jatkossa helppo itse luoda sisältöä ja päivittää muun muassa uutisia, kilpailu- ja tapahtumainfoja, tuoda sivuille lisää kuvia ja tarvittaessa luomaan kokonaan uusia sivuja valmiiden pohjien mukaan.
Päivityksiä vuoden 2022 kisoihin
Salpausselän kisat ovat säilyttäneet vuodesta toiseen perinteisen tutun logonsa, mutta hieman kisojen ilme muuttuu vuosittain. Tammi Digital päivitti sivuston uuden, vuoden 2022 kisailmeen mukaiseksi. Sivusto on rakennettu WordPress-alustalle, jonka perinteinen sisällönhallinta vaihdettiin Gutenbergin lohkoeditoriin. Sivuston sisällön päivittäminen on nyt sujuvampaa ja selkeämpää.
– Yhteistyö Tammen kanssa on toiminut hienosti. Tarvittaessa olen saanut apua verkkosivujen päivityksiin liittyen, kertoo kertoo Salpausselän kisojen viestinnän tiimistä Ruusa Aalto.
Viime vuonna ei Salppurilla nähty kisavieraita, mutta vuoden 2022 kisat päästään järjestämään liveyleisön edessä. Lippukauppa on käynyt kuumana ja lippuja on päästy nyt myymään myös suoraan verkkosivujen kautta. Tammi Digital toteutti sivustolle Lippu.fi -palvelun upotuksen, jolloin ostotapahtuma onnistuu kätevästi yhdellä sivulla.
Turvalliset ja toimivat verkkosivut
Salpausselän kisojen sivusto on ollut alusta asti Tammi Ylläpito -palvelun kautta suojattuna hakkereilta sekä muilta tietoturvahyökkäyksiltä.
– Vaikka organisaatiosta löytyy paljon osaamista, on tämä sellainen osa-alue, jonka haluamme antaa ammattilaisten hoidettavaksi. Emme voi ottaa riskiä, että kriittisellä hetkellä sivustolla menisi jotain rikki, se ei toimisi toivotulla tavalla tai pahimmassa tapauksessa kaatuisi kokonaan, Hirvonen on todennut.
Salpausselän kisat kokosivat maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn huiput Lahteen 25.-27.2.2022. Salppuri tarjosi kattavan kokonaisuuden urheilua, viihdettä ja festaritunnelmaa!
Suosittelija:
Yhteistyö Tammen kanssa on toiminut hienosti. Tarvittaessa olen saanut apua verkkosivujen päivityksiin liittyen.
Ruusa Aalto
Tiedot
Tilaaja: | Salpausselän kisat / Salppuri Oy |
Ajankohta: | 2021 - 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Antti Immonen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Tietoturva | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Virnex Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Virnex Group - Muita referenssejä
Virnex Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |