SATO — perusta tiedolla johdetulle, asiakaskeskeiselle yhtiölle
SATO valitsi Bitfactorin rakentamaan tiedolla johdettua, asiakaskeskeistä SATOa. Matkan ensimmäinen vaihe oli tiedolla johtamisen perustan luominen.
"Tiedon merkitys liiketoiminnan tekemisessä on kasvanut merkittävästi, joten meidän oli tehtävä jotain epävakaalle data-alustalle ja tuotava suunnitelmallisuutta datan hyödyntämiseen", toteaa Henna Laaksonen. Henna luotsaa SATOn datan ja analytiikan kehitystiimiä ja kuvailee tilannetta ennen projektia. “Vanhanaikainen teknologia, hitaus ja useat virhetilanteet aiheuttivat muun muassa sen, että liiketoiminta joutui useimmiten elämään vanhan datan varassa”. SATOn oli kriittistä saada vakautettua tilanne modernimpiin ratkaisuihin.
SATO valitsi Bitfactorin rakentamaan tiedolla johdettua, asiakaskeskeistä SATOa. Matkan ensimmäinen vaihe oli tiedolla johtamisen perustan luominen.
SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. Yhtiön tavoitteena on rakentaa kukoistavia ja elinvoimaisia kaupunkeja ja naapurustoja, joissa ihmiset voivat hyvin. SATO kehittää palveluitaan asiakas ensin -mentaliteetilla ja pyrkii kohti prosessien automatisointia ja tehokkaampaa kiinteistöhuoltoa ja -hallintaa. Yhtiö on jo ottanut käyttöön dataohjautuvia toimintatapoja, joita satolaiset halusivat nyt laajentaa ja sujuvoittaa.
Moderni data-alusta suunniteltiin yhteistyössä
Bitfactor muodosti SATOn kanssa tiimin, joka lähti rakentamaan tiedolla johtamisen perustaa. Tiimi kokosi yhtiön eri liiketoimintojen osaajat työpajoihin selkeyttämään kokonaiskuvaa nykytilanteesta, datan hyödyntämistä, vallitsevista ongelmista ja niiden taustalla piilevistä syistä. Ongelmakentän ymmärryksen myötä tiimi suunnitteli vision datan roolille yhtiössä ja datan hyödyntämisen mahdollisuudet eri liiketoiminnoille. Näin syntyivät suuntaviivat asiakaskeskeiselle ja tiedolla johdetulle SATOlle.
Tietovarastointi- ja raportointiratkaisun päivittäminen oli yksi yhtiön selkeistä tarpeista. Lataukset epäonnistuivat usein erilaisten virhetilanteiden takia, eikä raskaita ajoja pystytty ajamaan uudelleen työpäivän aikana. Liiketoiminnan luotto käytettävään dataan horjui, koska data oli puutteellista ja vanhaa. Liiketoiminnan sujumisen vuoksi oli pakko tehdä muutoksia. Bitfactorin tiimi suunnitteli ja toteutti SATOlle Azure-pohjaisen pilvialustan Snowflake-tietovarastolla. Näin korvattiin aiempi hajautunut tietovarastointi yhdellä automaattisesti pilvessä skaalautuvalla data-alustalla.
Henna Laaksonen kertoo projektin ensimmäisen vaiheen tuloksista: "Nyt ollaan päästy kehittämään sen sijaan että vahdittaisiin, toimiiko alusta vai ei." Yhtiön tekninen perusta on nyt stabiili ja tiimit voivat edetä entistä älykkäämpään tiedolla johtamiseen. SATOn kehitys on vauhdittunut usealla alueella. Yhtiö soveltaa jatkuvasti kehittyneempää analytiikkaa suurempaan ja monipuolisempaan datamäärään. SATO on ottanut data- ja analytiikkaympäristön vakauttamisella ensimmäiset askeleet kohti edistyksellistä analytiikkaa. Yhteistyö Bitfactorin kanssa jatkuu ja analytiikan roadmap täyttyy vauhdikkaasti.
Ulkopuolinen apu voi selkeyttää kokonaiskuvaa
Nopeasti modernisoituvassa kilpailukentässä on kriittistä, että yhtiön resurssit saadaan käytettyä oikein. Yritykset investoivat paljon osaaviin kehitystiimeihin, mutta usein tekniset perusongelmat vievät merkittävästi arvokasta aikaa ja henkisiä voimavaroja. Bitfactorin tiimeillä on kokemusta tällaisista muutoksen hetkistä. Ulkopuoliset kokemukset voi tiivistää kehitysongelmat hallittaviin kokonaisuuksiin, tuoda uusia näkökulmia kehitysnäkymiin, vauhdittaa muutosta ja vapauttaa resursseja uuden kehittämiseen.
Haluatko kuulla, kuinka Bitfactorin tiimit ovat selkeyttäneet erilaisia datan ja analytiikan kehityspolkuja? Kenties sellaisia, mitä sinulla on edessäsi? Ota yhteyttä ja sovitaan juttutuokio.
Tiedot
Tilaaja: | SATO |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Kari Kujala, Business Development & Sales: +358 45 350 1255 kari.kujala@bitfactor.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Arkkitehtuuri |
Toimialakokemus
Kiinteistöala |
Omat tagit
Loihde Factor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Loihde Factor - Muita referenssejä
Loihde Factor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |