Saumat-järjestelmä nuorten aktivointiin
1. Kaikki alkaa oikean yhteistyökumppanin löytämisellä
Saumat-hankkeen keskeisenä tavoitteena on alle 30-vuotiaiden nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen sekä koulutus- ja työelämävalmiuksien edistäminen ja ylläpitäminen. Hankkeessa kehitetään nuorille matalan kynnyksen osallistumisen mahdollisuuksia eli Saumoja, joita kootaan yhteiselle sähköiselle alustalle. Tavoitteena on uuden pelillisyyttä hyödyntävän alustan kehittäminen ja käyttöönotto Joensuun Ohjaamossa sekä käyttövalmiuden mahdollistaminen maakunnan muihin Ohjaamoihin.
Hankkeen kohderyhmän ollessa nuoria nousi erityiseen tärkeyteen sähköisen alustan helppokäyttöisyys. Alusta asti nähtiin selkeästi, että mobiilikäyttö olisi merkittävässä osassa järjestelmässä. Haastena oli kuitenkin sopivan digitalisaatiokumppanin löytyminen. Pitkän etsinnän jälkeen verkostojen kautta osatiin kuitenkin Joensuun Ohjaamolta aiemman projektimme pohjalta suositella pyytämään tarjousta myös Koodersilta.
2. Kun konnaväki tarjousta väkersi
Idea innostutti toimistollamme koko porukan välittömästi. Digitaalinen työkalu aktivoimaan nuoria ilman jargonia tai karensseja kuulosti mahtavalta idealta. Ideoita lenteli miten sovellusta itse haluttaisi käyttää ja miten se ennemmin vastaisi kysymyksiin kuin herättäisi niitä.
Tarjous lähti luottavaisin mielin matkaan.
3. Kohtalokas viesti
"Vastaanotettujen tarjousten perusteella haluaisimme lähteä työstämään saumat.fi palvelua Koodersin kanssa. Koodersin tarjous vastaa parhaiten niihin toiveisiin, mitä meillä on sivujen suhteen."
Ja tähänhän sitä tähdättiinkin. Vastaamaan tarpeeseen ilman sen kummempia yleistyksiä. Projektin aluksi istuttiin vielä saman pöydän ääreen ja viilattiin viimeisetkin mutkat suoriksi, että järjestelmä tukisi hankkeen työskentelyä sen sijaan, että se olisi yksi asia lisää huolehdittavaksi. Pelillistämisen hyödyntäminen nousi tärkeäksi ominaisuudeksi.
4. Räätälöity koodi pelastaa päivän
Useissa tilanteissa tekijää etsiessä oli noussut ongelmaksi ratkaisujen rajoittuneisuus. Tarpeeseen tarjottiin valmiita pohjia jotka "parhaiten soveltuivat toivottuun käyttötarkoitukseen", mutta nämä kahleet päästiin heittämään tässä projektissa pois. Ratkaisut toteutettiin just-eikä-melkein toivottuihin tarpeisiin.
Sovellus saatiin testikäyttöön sovitussa aikakehyksessä ja päästään todelliseen testiin kuinka rautainen nuorisotyön osaaminen ja tarkoituksenmukainen digitaalinen työkalu saavat muutosta aikaan.
Suosittelija:
Riikka Malin
Tiedot
Tilaaja: | Saumat-hanke |
Ajankohta: | 2018 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Miikka Kostian, 0451777090, miikka@kooders.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Javascript | |
PHP |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Kooders - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kooders - Muita referenssejä
Kooders - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |