Shipsu ja meriteollisuuden uudet tuulet
Shipsu on uudenlainen meriteollisuuden kohtaamisportaali. Shipsun tavoitteena on lyhentää telakoiden arvoketjua yhdistämällä maailman isommat risteilyvarustamot suoraan kaiken kokoisiin palveluntarjoajiin verkkopalvelun avulla.
Kohtaamisportaali poikkeaa perinteisestä yritysportaalista yhdistämällä verkkokaupan, yritysportaalin ja verkkosivuston. Shipsu tarjoaa uudenlaisen tavan rakentaa globaalia liiketoimintaa hyvin perinteiselle sektorille, jota meriteollisuus edustaa.
Shipsun operatiivinen johtaja Mikko Varjanne kertoo ideasta Shipsun takana: ”Idean syntyhetki ajoittuu vuodelle 2010, jolloin Turun seudulla ensimmäisen kerran herättiin siihen, että telakka saattaa hetken kuluttua olla vailla työtä. Me FCR Finlandilla saimme paljon yhteydenottoja yrityksiltä, jotka telakka oli ennen työllistänyt. Nyt yritykset tarjosivat tuotteitaan meidän myytäväksemme. Jouduimme kieltäytymään koska olisimme vain olleet ylimääräinen porras jo valmiiksi kerrostuneella meriteollisuuden alalla.
Tehottoman ovelta ovelle myynnin lisäksi olisimme ylimääräisenä välikätenä vain nostaneet kustannuksia suhteessa siihen, mitä niiden tuottamiskustannukset olivat. Syntyi idea palvelusta, jonka avulla loisimme ostajille ja myyjille mahdollisimman helpon, kevyen ja edullisen tavan markkinoida omia tuotteittaan ja palveluitaan. Tutkimme kuluttajapuolelta tuttuja palveluita ja lähdimme niiden pohjalta työstämään konseptia tälle toimialalle sopivaksi”.
Palvelu kehittyy asiakaspalautteen perusteella
Shipsu hankkeeseen kuuluu viestinnällisiin tarpeisiin suunniteltu responsiivinen verkkosivusto sekä siihen integroitu räätälöity markkinapaikka-verkkosovellus. Palvelu toimii pilvialustan päällä ja sitä pystytään tulevaisuudessa skaalaamaan tarpeiden mukaan lähes rajattomasti.
”Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että Sofokuksella asiat osattiin kaltaiselleni ei-teknilliselle ihmiselle selittää niin että ymmärsin koko ajan mistä on kysymys. Koin, että puhuimme samaa kieltä ja sain paljon oppeja siitä, miten asiat kuuluu tehdä”, Varjanne kertoo.
Ensimmäinen versio palvelusta julkaistiin melko nopeasti. Ideana oli kehittää palvelua eteenpäin saadun palautteen perusteella ja luoda näin parhaiten käyttäjien tarpeita vastaava palvelu.
Shipsu kasvun kannalla
Shipsu palkittiin vuonna 2012 EDE-päivillä Growth in Sight –palkinnolla. Palkinnon kriteerinä on, että yrityksen toiminta ennakoi tulevaa kasvua, joko oman toimintansa tai verkostojen kautta tapahtuvaa, jolloin yritys omalla toiminnallaan luo kasvumahdollisuuksia myös muille yrityksille.
Suosittelija:
Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että Sofokuksella asiat osattiin kaltaiselleni ei-teknilliselle ihmiselle selittää niin että ymmärsin koko ajan mistä on kysymys. Koin, että puhuimme samaa kieltä ja sain paljon oppeja siitä, miten asiat kuuluu tehdä.
Mikko Varjanne
Tiedot
Tilaaja: | Shipsu |
Ajankohta: | 2012 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Teemu Malinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP | |
Markkinointi | |
Viestintä | |
Myynti | |
Hankinta | |
Supply chain management SCM |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Ketterät menetelmät | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys | |
Mobiilikehitys | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Käyttäjähallinta | |
Tietoturva | |
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
Kauppa | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Open source | |
Linux |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Koulutus | |
Huolto ja korjaus | |
Valmisohjelmisto |
Sofokus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Otto Sunnari
Sales & Partners
Otto on pitkän linjan internet-osaaja, joka innostuu tietojenkäsittelyn ja verkon trendeistä, erityisesti mobiililaitteista, vimpaimista sekä asioiden internetistä. Oton .. | |
otto.sunnari@sofokus.com 044 799 2908 |
|
Sofokus - Muita referenssejä
Sofokus - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |