Skills Finland: Taitaja-sivustokonsepti
Helposti monistettava sivustokonsepti
Taitaja-kilpailu on vuosittain järjestettävä ammattitaitokilpailu, johon osallistuu satoja ammattiin opiskelevia ja yläkoululaisia nuoria. Skills Finland ry vastaa Suomessa ammattitaitokilpailujen koordinoinnista ja kokonaisviestinnästä sekä lähettää joukkueita kansainvälisiin kilpailuihin.
Valmis sivustopohja järjestäjää varten
Taitaja-konseptoinnin taustalla oli tarve luoda Taitaja-brändiä edustava sivustokonsepti, joka on helppo ottaa vuosittain käyttöön. Taitaja-kilpailukokonaisuuteen kuuluu suuren finaalitapahtuman lisäksi semifinaaleja sekä oheiskilpailuja. Vuosittaisesta kilpailusta vastaa järjestävän kaupungin koulutuskuntayhtymä. Kilpailun koordinoinnin lisäksi järjestäjän vastuulla on Taitajan viestintä ja markkinointi. Taitaja-sivusto on kilpailun keskeisin viestintäkanava, joka palvelee niin kilpailun osallistujia, vieraita, yhteistyökumppaneita kuin mediaa. Uusi sivustokonsepti auttaa tapahtumajärjestäjän tehtävää merkittävästi, kun sivuston ulkoasua, sisältörakennetta ja teknistä toteutusta ei tarvitse joka vuosi aloittaa alusta.
Mitä tehtiin?
Konseptoinnissa luotiin Taitaja-kilpailusivustolle sisältörakenne, sivupohjat, käyttäjäpolut ja visuaalinen ilme. Sisältörakenne suunniteltiin kahden tärkeimmän kohderyhmän, kilpailijoiden ja vierailijoiden, tarpeiden näkökulmasta. Sivuston tyypillisille käyttötapauksille suunniteltiin käyttäjäpolut, jotka toimivat sisällöntuotannon tukena ja tarkistuslistana. Mindmap-tyyppiset käyttäjäpolut kuvaavat eri kohderyhmien edustajien tarpeet sekä reitit, joita pitkin käyttäjä pääsee sivustolla etsimäänsä tietoon.
Visuaalinen ilme suunniteltiin niin, että sen peruselementit toimivat Taitaja-sivustoilla ainakin seuraavien kolmen vuoden ajan. Tulevien kolmen tapahtumajärjestäjän omat brändivärit huomioitiin niin, että kullekin vuodelle tehtiin brändiväreillä maustettu versio perusilmeestä.
Tekninen monistettavuus on huomioitu kaikissa vaiheissa. WordPressin Multisite-ominaisuus soveltuu tarkoituksen hyvin, koska sen avulla pysyvät sisällöt on mahdollista siirtää helposti vuosittain uudelle sivustolle. Kun sivustopohja on kunnossa, jää tapahtumajärjestäjälle aikaa keskittyä oman vuotensa erityisten sisältöjen ja tuottamiseen ja ylläpitoon.
Haastattelututkimus antoi tietoa käyttäjistä
Kohderyhmien tarpeita selvitettiin haastattelututkimuksella. Valu haastatteli tutkimukseen nuoria kilpailijoita, oppilaitosten edustajia, yläkoulujen opoja ja tapahtuman yhteistyökumppaneita. Tärkein tuloksissa esiin noussut asia oli se, että Taitaja-kilpailun aikataulut ja kilpailuinfo on löydettävä helposti ja sen on oltava aina ajan tasalla. Konseptissa tarve huomioitiin niin, että aikataulujen ja infon löytäminen sekä suoraan sivustolle tultaessa että laskeutumissivuilla on mahdollisimman vaivatonta. Sisällöntuottajien tueksi luotiin viestinnän vuosikello, joka auttaa olennaisen ja oikea-aikaisen tiedon välittämisessä sekä sivustolla että sosiaalisessa mediassa.
Tiivistä yhteistyötä asiakkaan kanssa
Valu ja Skills Finland tekivät projektissa tiivistä yhteistyötä. Mukana projektissa oli myös tulevien vuosien tapahtumajärjestäjiä. Viikottaiset palaverit ja avoin keskusteluyhteys loivat hyvän pohjan onnistuneelle lopputulokselle.
Suosittelija:
"Projekti sujui oikein hyvin ja lopputuloksena on konsepti, jolla voimme toteuttaa Taitaja-sivustot tulevina vuosina."
Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, Skills Finland ry
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Skills Finland ry |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Juha Mattila |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu |
Omat tagit
konseptointi
konseptisuunnittelu
Valu Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Juha Mattila
Sales Consultant
Vastaan Valulla asiakkuuksista ja myynnin kehittämisestä. Minulla on noin 20 vuoden kokemus toimialamme myynnin, markkinoinnin, projektijohtamisen ja liiketoiminnan .. | |
juha.mattila@valu.fi 050 524 1846 |
Valu Digital - Muita referenssejä
Valu Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |