Suomalaisen koulutusteknologian kysyntä kasvaa maailmalla
Suomalaisen koulutusteknologian kysyntä kasvaa maailmalla. Momento Cero Workseedin partneriksi Etelä-Amerikkaan.
Koulutuksen järjestäjät Etelä-Amerikassa näkevät Suomen yhtenä johtavista ammatillisen koulutuksen (toinen- ja korkea-aste) maista maailmassa. Ammatillisten opettajien pedagoginen osaaminen, koulutuksen tasa-arvoisuus ja -laatu sekä työelämälähtöisyys ovat erityisen kiinnostavia kehityskohteita, kun puhutaan ammatillisen koulutuksen modernisoinnista. Olemme nähneet, että oppilaitokset ovat kiinnostuneet erityisesti hallinnollisten ja pedagogisten prosessien tehostamiseen suunnitelluista ja toimiviksi todetuista ohjelmistoratkaisuistamme.
Aloitimme yhteistyön keväällä 2021 chileläisen Momento Ceron kanssa, jolla on kokemusta suomalaisten koulutusohjelmistojen toimittamisesta markkina-alueen johtaville oppilaitoksille. Partnerimme on hiljattain sertifioitu Workseed-jälleenmyyjäksi Etelä-Amerikassa vastaten Workseed-palvelun markkinoinnista, käyttöönottoprojekteista ja paikallisesta tuesta mm. Chilessä, Kolumbiassa ja Perussa. Tiimimme on innoissaan yhteistyön käynnistymisestä ja käynnissä olevista asiakasprojekteista. Yhteinen tavoitteemme on saavuttaa johtavan LMS:n asema ammatillisessa koulutusmarkkinassa Etelä-Amerikassa vuoteen 2024 mennessä.
Lisätietoja partnerin espanjankieliseltä sivulta: https://momentocero.cl/workseed-plataforma-que-facilita-el-desarrollo-de-competencias-en-la-educacion/
Tiedot
Tilaaja: | Momento Cero |
Ajankohta: | 2021 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Koulutusala |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Workseed - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Workseed - Muita referenssejä
Workseed - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |