Suomen elokuvasäätiön uusi sivusto palvelee käyttäjiä paremmin
Aiempi Ses.fi-sivusto ei vastannut modernin verkkosivun edellytyksiä käyttökokemukseltaan eikä visuaaliselta ilmeeltään. Sivujen latausajat olivat pitkiä ja informaatiota oli vaikea löytää. Sivuston rakenne oli monimutkainen ja sen päivittäminen sekä tiedon selkeä esittäminen oli vaivalloista.
Vastasimme uuden verkkopalvelun konseptoinnista, käyttöliittymäsuunnittelusta, visuaalisesta suunnittelusta, teknisestä toteutuksesta, laadunvarmistuksesta ja julkaisusta. Uudistusprojektin tavoitteena oli selkeä, ammattimainen ja helppokäyttöinen sivusto. Halusimme kaiken informaation olevan helposti käyttäjän löydettävissä, kun taas ylläpitopuolella halusimme helpottaa sivujen päivittäjien työtä.
Uuden sivuston tavoitteena oli ennen kaikkea käyttäjän parempi palveleminen, joita ovat pääasiassa kansallisten elokuvatukien hakijat. Selkeytimme merkittävästi tukien hakuun liittyvän sisällön esittämistä. Tavoitteina oli myös kiinnostavan brändin ja positiivisen mielikuvan vaaliminen, houkutteleva ja mielenkiintoinen sivusto ja helppo päivitettävyys. Uuden sivuston tuli myös tukea suomalaisen elokuvan mainetta myös kansainvälisesti. Sen haluttiin palvelevan paremmin myös mediaa tarjoamalla kattavasti tietoa säätiön toiminnasta ja elokuvien rahoittamisesta sekä tekemällä suomalaista elokuva-alaa näkyvämmäksi.
Sivuston suunnittelussa lähdettiin liikkeelle loppukäyttäjien, eli tuenhakijoiden ja muiden alan ammattilaisten tarpeista. Suunnittelimme sivuston navigaatiorakenteen, sisäiset ohjaukset ja nostot vastaamaan kohderyhmien toiveita ja tarpeita. Päivitimme säätiön visuaalista ilmettä verkossa ja panostimme taulukoiden, haku- ja suodatustoiminnallisuuksiin sekä muokkausominaisuuksiin. Kaikki tieto on nyt selkeämmin esillä ja helpommin löydettävissä. Navigaatio on selkeä, looginen, ja suunniteltu käyttäjä edellä. Nykyaikaisen sivuston rakenteellinen selkeys korostaa säätiön positiivista luonnetta ja luo läpinäkyvyyttä.
Sivusto toteutettiin responsiivisesti WordPress-sisällönhallintajärjestelmällä käyttäen modulaarista, avoimen lähdekoodin Everblox-työkaluamme, joka tarjoaa tehokkaat ominaisuudet sisällön luomiseen ja muokkaukseen. Ratkaisumme mahdollistaa sivuston kustannustehokkaan, omatoimisen päivittämisen. Toteutuksessa noudatettiin saavutettavuusdirektiivin (WCAG 2.1. AA-taso) mukaisia vaatimuksia. Saavutettavuus huomioitiin jo suunnitteluvaiheessa esimerkiksi kontrastien ja fonttikokojen osalta. Ses.fi-sivuston pääkielenä on suomi, ja lisäksi sivustosta toteutettiin versiot englanniksi ja ruotsiksi.
Elokuvasäätiön sivuston sisältöjä päivitetään usein, mutta uusien sivujen luominen oli aiemmin haasteellista ylläpidon kankeuden vuoksi. Nyt uusia sivuja voi rakentaa uudelleenkäytettävillä elementeillä – uusien sisältöelementtien tai kokonaisten sivujen luominen on helppoa, eikä edellytä koodaustaitoja.
Tiedot
Tilaaja: | Suomen elokuvasäätiö |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Media |
Teknologia
WordPress |
Evermade - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Evermade - Muita referenssejä
Evermade - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |