Suomi Teline Oy - Pipedrive
Suomi Teline on nykymuotoisenaan vuodesta 2017 asti tehnyt itselleen merkittävää jalansijaa Suomen rakennustelinebisneksessä. Korhosen Peterin vetämä tiimi huolehtii vuosittain useiden satojen työmaiden turvallisesta telineurakoinnista.
Peter otti Zimpleen joulukuussa 2019 yhteyttä, sillä heillä oli myyntitiimiin tullut uusi vahvistus, jolle pitäisi saada työkalut paikalleen. Otimme samantien Suomi Telineelle käyttöön Pipedrive -alustan pelkästään telinemyynnin hallintaan. Toisessa vaiheessa loimme alustan valmiiksi Suomitelineen molempia pääliiketoimintoja tukevaksi kokonaisuudeksi.
Ajoimme valmiiksi kaikki Suomi Telineen asiakkaat ja vanhat tarjoustiedot olemassaolevista tiedostoista ja laitoimme samalla koko myynnin prosessin moderniksi.
Koulutimme tämän mahtavan suomalais-virolaisen tiimin Pipedriven tehokkaaseen käyttöön ja nyt homma rokkaa ja suunta on ylöspäin!
"Uskon, että teimme juuri oikean valinnan. Zimplen kanssa toimiminen on ollut alusta saakka selkeää ja suoraviivaista. Olemme pystyneet keskittymään olennaiseen ja saaneet myyntimme nyt erinomaiseen seurantaan.”
Peter Korhonen, Toimitusjohtaja, Suomi Teline Oy
Tiedot
Tilaaja: | Suomi Teline Oy |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Peter Korhonen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Zimple - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Zimple - Muita referenssejä
Zimple - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |