Svala – WooCommerce-verkkokauppa
Svala on erityisesti laadukkaista merinovillaisista ja ulkoiluun sopivista vaatteistaan tunnettu yritys, jonka tuotteet valmistetaan Suomessa.
Kehitimme Svalan jo ennalta vahvaa brändiä ja uudistimme verkkopalvelun tukemaan kaupallisia tavoitteita ja tarjoamaan asiakkaita inspiroivaa sisältöä.
Kehitysprosessi pohjautui suunnittelumalliimme, joka lähtee liikkeelle asiakasnäkymyksen tutkimuksella, avainsanatutkimuksella, kilpailijakartoituksella ja analytiikan tulkinnalla. Analyysin pohjalta tunnistimme tarvittavat kehityskohdat, brändin kilpailuedut ja määrittelimme eri kohderyhmien asiakaspolut.
Brändityössä kiteytettiin tarinallisesti Svalan tärkein ominaisuus, jossa tuotteiden käyttäjä pysyy mukavana myös silloin, kun olosuhteet eivät ole niin mukavat. Kattavan brändikirjan lisäksi viestit ja ilme jalkautettiin kaikkiin tärkeimpiin materiaaleihin ja kohtaamispisteisiin.
Bränditarina tuotiin vahvasti mukaan myös kokonaan uudistettuun verkkosivuston ja verkkokaupan yhdistävään verkkopalveluun.
Svalan verkkopalvelu suunniteltiin helppokäyttöiseksi, asiakkaiden ostopolun mukaiseksi, hakukoneoptimoiduksi ja entistä paremmin myyntiä konvertoivaksi.
Sisällöntuotannossa kiinnitettiin erityistä huomiota brändikokemukseen, tuotetietouteen ja ostamista opastavaan sisältöön.
Verkkopalveluun toteutettiin suomen- ja englanninkielisen kuluttajaverkkokaupan lisäksi myös erillinen tilauskanava jälleenmyyjille. Verkkokauppa on integroitu Netvisorin varastonhallintaan ja kirjanpitoon.
Tiedot
Tilaaja: | Svala |
Ajankohta: | 2021 - 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Antero Muranen / antero.muranen@valve.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Maksaminen | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Graafinen suunnittelu |
Toimialakokemus
Kauppa |
Teknologia
Javascript | |
PHP | |
WordPress | |
WooCommerce |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Valve - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Valve - Muita referenssejä
Valve - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |