Talentedin WordPress-verkkosivu-uudistus
Talented kehittää työelämää ensisijaisesti devaajien näkökulmasta, tekijän etu edellä, ja pyrkii ravistelemaan yleistä tapaa rekrytoida ohjelmistoalan ammattilaisia Suomessa ja maailmalla. Talentedin yhteisöön kuuluu jo yli 1800 ohjelmistoalan ammattilaista, jotka saavat yritykseltä tukea uusien haasteiden etsimiseen, urapolun pohtimiseen, projektien löytämiseen ja muihin työelämän kiemuroihin. Yritys avasi ensimmäisen ulkomaan toimipisteensä Norjaan marraskuussa 2019.
Verkkosivu-uudistuksen taustalla oli brändin päivitys ja liiketoiminnan muutokset. Vanha sivusto oli omin voimin nopeasti kokoon kasattu versio, joka toimi kiitettävästi mutta oli hieman jäänyt ajassa jälkeen. Uuden sivuston tavoitteina oli mm. viestiä paremmin Talentedin nykyistä strategiaa ja kasvanutta palveluvalikoimaa sekä tavallaan myös palata juurille ja huokua brändi-identiteettiä, joka puhuttelee nimenomaan devaajia, sillä heille koko toiminta on alunperin suunnattukin.
Sivuston julkaisujärjestelmäksi valikoitu WordPress, sillä sisällön pitää olla helposti ja nopeasti päivitettävissä ja muokattavissa Talentedin markkinoinnin toimesta. Jatkokehityksen sujuvuus ja muutoksiin sopeutuminen korostuivat myös jo alkumetreillä sillä tiedossa oli mahdollisesti uusien liiketoiminta-alueiden käynnistämistä lähitulevaisuudessa.
Verkkosivujen konseptoinnista vastasi Talentedin oma suunnittelija ja yhdessä Pixelsin UX & UI -suunnittelun myötä saatiin valmis ulkoasu kasaan ketterästi. Toteutus perustuu Pixelsin aloitusteemaan(kuten muutkin WP-projektit). Sivusto on pystytetty multisite-asennuksena, jonka myötä siitä on luotavissa omat versiot eri markkinoille.
Suosittelija:
Teemu Tiilikainen
Tiedot
Tilaaja: | Talented |
Ajankohta: | 2019 - 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Antero Muranen / antero@pixels.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Hankinta | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Koulutusala |
Teknologia
Open source | |
React | |
Javascript | |
PHP | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Valve - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Valve - Muita referenssejä
Valve - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |