Tana tehostaa liiketoimintaansa Salesforcella
Tana on suomalainen ympäristöteknologiayritys, jonka tavoitteena on auttaa asiakkaita tehostamaan omia mekaanisen jätteenkäsittelyn prosessejaan ja saamaan enemmän lisäarvoa jätteestä. Tanan pääkonttori sijaitsee Suomessa, mutta valtaosa sen valmistamista tuotteista menee vientiin. Asiakkaita Tanalla on 50 eri maassa globaalisti ja vuonna 2020 sen liikevaihto oli 26 miljoonaa euroa, missä näkyi koronan tuoma notkahdus yhtiön normaaliin kasvutahtiin. Kuluvalla tilikaudella yhtiö on jo yli 40 miljoonan euron tasossa.
Salesforce digitaaliseksi alustaratkaisuksi
Tana on jo muutaman vuoden ajan digitalisoinut liiketoimintaprosessejaan ja vuoden 2020 lopulla oli aika käynnistää iso järjestelmäuudistus jälleenmyyjä- ja asiakasrajapinnassa. Keskeiseksi osaksi uudistusta valittiin alustaksi Salesforce, jolla on rakennettu Tanan digitaalisen markkinoinnin työkalut, globaalin myyntiputken hallinta sekä asiakaspalvelun toiminnot.
Toimittajaksi Salesforce-alustan käyttöönottoon Tana valitsi Ceili Oy:n:
”Kävimme läpi muutamia teknologiavaihtoehtoja ja päädyimme Salesforceen, sillä se arviomme mukaan parhaiten tarjoaa joustavan ja muokattavan ekosysteemin liiketoimintaamme. Ceili valittiin toteuttajaksi heidän kokemuksensa sekä liiketoiminnallisen näkemyksen pohjalta” kertoo Tanan markkinointijohtaja Mirja Yli-Erkkilä.
Mitä Tanan Salesforce käytännössä sisältää?
Projektissa on toteutettu Tanan asiakkuudenhallinnan kokonaisuus, joka kattaa digitaalisen markkinoinnin, CRM:n, asiakaspalveluratkaisun sekä integraatiot jälleenmyyjien portaaliin. Järjestelmällä voidaan hoitaa Tanan markkinointi ja liidien generointi, myynnin pipelinen sekä asiakkuuden hallinnan toimet aina asiakaspalveluun sekä tukipalveluihin saakka. Integroimalla järjestelmä jälleenmyyjien portaaliin saadaan kokonaisvaltainen digitaalinen palvelualusta asiakkaiden houkuttelusta, myyntivaiheeseen ja asiakkuudenhoitoon saakka.
Mirja Yli-Erkkilä näkee käyttöönotetun Salesforce-järjestelmän olevan yksi tärkeä kulmakivi tulevaisuuden kasvussa ja asiakaskokemuksen kehittämisessä:
”Järjestelmällä on meille iso taloudellinen ja strateginen merkitys. Saamme merkittäviä taloudellisia hyötyjä työn tehostumisen ja automatisoitumisen ansiosta. Lisäksi pystymme paremmin palvelemaan asiakkaitamme, kun koko henkilöstömme pääsee näkemään asiakkuuden kokonaiskuvan Salesforcesta. Lisäksi yhtiön sisäinen toiminta on kehittynyt järjestelmän myötä sillä se tukee eri toimintojen tiivistä yhteistyötä”.
Suoraviivaista ja ketterää yhteistyötä
Projekti vietiin läpi suunnitellussa aikataulussa. Ceili vastasi Salesforcen Pardotin, Sales Cloudin sekä Service Cloudin käyttöönotosta ja konfiguroimisesta Tanan liiketoimintaprosessien mukaisesti.
”Yhteistyö Tanan kanssa oli suoraviivaista ja ketterää. Tällainen projekti onnistuu kun osapuolet yhdessä tekevät projektin määrittelyt ja käyvät iteratiivisesti tuloksia läpi koko projektin ajan. Projektin onnistumisesta iso kiitos kuuluu myös Tanan henkilöstölle, joka pystyi osallistumaan aktiivisesti kehittämiseen ja testaamiseen koko projektin ajan” kertoo Ceilin projektipäällikkö Sanna Kallio.
Mirja Yli-Erkkilä näkee asian samalla tavalla ”Tällaisen projektin alussa kaikki vaatimukset ja tarpeet eivät ole vielä kirkastuneita. Yhteistyöllä ja joustavuudella saimme kehitettyä vaativan kokonaisuuden valmiiksi ja oli todella hienoa, että projektin aikataulu ja budjetti pitivät. Nyt viimeistellään integraatiot ja järjestelmän hyödyt saadaan täysimääräisesti käyttöön”.
Lue koko case Ceilin nettisivuilta: https://ceili.fi/case-tana-tehostaa-liiketoimintaansa-salesforcella/
Suosittelija:
”Tällaisen projektin alussa kaikki vaatimukset ja tarpeet eivät ole vielä kirkastuneita. Yhteistyöllä ja joustavuudella saimme kehitettyä vaativan kokonaisuuden valmiiksi ja oli todella hienoa, että projektin aikataulu ja budjetti pitivät. Nyt viimeistellään integraatiot ja järjestelmän hyödyt saadaan täysimääräisesti käyttöön. Järjestelmällä on meille iso taloudellinen ja strateginen merkitys. Saamme merkittäviä taloudellisia hyötyjä työn tehostumisen ja automatisoitumisen ansiosta. Lisäksi pystymme paremmin palvelemaan asiakkaitamme, kun koko henkilöstömme pääsee näkemään asiakkuuden kokonaiskuvan Salesforcesta. Lisäksi yhtiön sisäinen toiminta on kehittynyt järjestelmän myötä sillä se tukee eri toimintojen tiivistä yhteistyötä”.
Mirja Yli-Erkkilä
Tiedot
Tilaaja: | Tana Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mirja Yli-Erkkilä |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Markkinointi | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Raaka-aineet ja energia | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Salesforce |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Ceili - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ceili - Muita referenssejä
Ceili - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |