Teollisuuden moniosaaja
Löysimme Enterin kumppaniksi muutama vuosi sitten. Serverimme olivat tulleet elinkaarensa päähän ja haimme uudelle ratkaisulle osaavaa tekijää. Pääosin referenssien perusteella päädyimme Enteriin. Annoimme heidän harteilleen kokonaistoimittajan viitan, ja he kantoivatkin sen kunnialla suunnittelusta aina käyttöönottoon asti.
Kun serveriasia oli saatu kuntoon ja Enterin osaamisesta omakohtainen todiste, jatkoimme yhteistyötä muiden IT-projektin kanssa. Tässä muutama konkreettinen esimerkki:
Siirtyminen Office 365 -ympäristöön
Enter toteutti migraation Googlesta Microsoft Office 365 -järjestelmään avaimet käteen periaatteella. Koko siirtymäprosessi sujui todella jouhevasti ja mikä tärkeintä, käyttäjien kannalta muutosta ei aiheutunut minkäänlaista haittaa. Koska saimme Enteriltä kaiken tarvitsemamme, prosessi oli myös asiakkaan näkökulmasta helposti hallinnoitava ja mutkaton.
Virtualisointi
Vanhan palvelimen alkaessa tulla elinkaarensa päähän, suunnittelimme Enterin asiantuntijoiden kanssa entistä vakaamman ja käyttäjäystävällisemmän virtualisoidun palvelimen. Nykyinen klusteroitu ympäristö pystytettiin EMC:n laadukkaan levyjärjestelmän ja kahden Hyper-V virtualisointialustan päälle.
Cisco -verkkoympäristö
Palvelimien uusinnan yhteydessä päätimme myös päivittää lähiverkkomme Ciscon kytkimiin. Hallinto on hyötynyt laadukkaasta langattomasta verkkoyhteydestä, jonka lisäksi olemme saaneet tarjottua bonuksena erillisen vierasverkon asiakkaillemme. Ciscon WLAN on toiminut niin moitteetta, että olemme alkaneet siirtää sitä testikäyttöön myös Turun tuotantotiloissa. Alallamme varmuus on valttia – varsinkin massiivisia kymmenien tonnien teräskappaleita työstettäessä.
Olemme olleet Enteriin hyvinkin tyytyväisiä. Yhteisessä vuosipalaverissa laadimme ja päivitämme suuremmat linjanvedot, joita sitten toteutamme tilanteen ja todellisen tarpeen mukaan. Enterin palvelusta syntyy tunne aidosta halusta tuottaa toimivia IT-ratkaisuja ja huolehtia asiakkaan edusta. Heidän osaamisensa on erittäin hyvää ja palveluvalikoima kattaa ainakin meidän tarpeemme. Heidät on aina myös helppo tavoittaa!
Konepaja Häkkinen -konserni on suomalaisomistuksessa oleva konepajayhtiö, joka on perustettu vuonna 1980. Konsernillamme on tehtaita neljällä paikkakunnalla, Raisiossa ja Turussa sekä tytäryhtiöt Rautpohjan Konepaja Oy Jyväskylässä ja Tikkakosken Konepaja Oy Tikkakoskella.
Olemme kansainvälisesti toimiva yritys, jonka osaamista arvostetaan kotimaan lisäksi myös kansainvälisillä markkinoilla. Meidät tunnetaan suurten ja vaativien kappaleiden tinkimättömänä tekijänä koko Euroopassa ja päämarkkinanalueita ovat Pohjois- ja Keski-Eurooppa sekä Venäjä. Euroopan lisäksi suurimpana vientimaana Kaukoidässä on Kiina, jossa vientitoiminta liittyy erityisesti asiakasyritystemme ulkoistushankkeisiin ja yrityskauppoihin.
Suosittelija:
Antti Häkkinen, Sales Manager
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Konepaja Häkkinen Oy / Häkkinen Group |
Ajankohta: | 2015 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
jarkko.lehti@enter.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tietoliikennepalvelut | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Laitteet | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Cisco
virtualisointi
Microsoft Office 365
migraatio
Hyper-V
Dell EMC
Enter SystemSolutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Enter SystemSolutions - Muita referenssejä
Enter SystemSolutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |