Tiedote: Web-veistämön uudet nimitykset 1.9. alkaen - Johanna Valkosesta CMO ja Pekka Ikosesta COO
Aiemmin Brand Leadina toiminut Johanna Valkonen on nimitetty Web-veistämön markkinointijohtajaksi ja projektijohtajana toiminut Pekka Ikonen on nimitetty Web-veistämön operatiiviseksi johtajaksi. Uuden roolin myötä Johanna liittyy uutena jäsenenä myös yrityksen johtoryhmään.
Huhtikuun alussa Brand Leadina aloittanut Johanna Valkonen on nimitetty Web-veistämön uudeksi markkinointijohtajaksi 1.9. alkaen. Jatkossa Johanna vastaa yrityksen markkinoinnista ja brändiuudistusprojektista yrityksen markkinointijohtajana ja liittyy mukaan johtoryhmään. “Markkinointi ja brändi kuuluvat jokaisen johtoryhmän pöydälle. Missioni on rakentaa yrityksen brändiä entistä vahvemmin yrityksen arvojen ja kulttuurin pohjalta”, Johanna kertoo.
Koulutukseltaan Johanna on johtamisen ja viestinnän tradenomi, tuotekehittäjä ja Hyväksytty Hallituksen Jäsen (HHJ). Lisäksi Johanna suorittaa parhaillaan MBA-tutkintoa Haaga-Heliassa liiketoiminnan uudistamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa, suuntautumisena viestinnän ja markkinoinnin johtaminen.
Johanna on työskennellyt B2B-markkinoinnin ja -myynnin parissa lähes 10 vuotta ja hänellä on kokemusta yrittämisestä ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoista Odoosta WordPressiin ja WooCommerceen. Johanna on myös perustanut useita verkkopalveluja ja konsultoinut yrityksiä verkkokaupan ja digimarkkinoinnin aloilla.
Pekka Ikonen aloitti yrityksessä projektijohtajana vuonna 2020 ja liittyi mukaan johtoryhmään vuonna 2021. Pekan johdolla on otettu isoja etenemisaskelia projektijohdon, sisäisten prosessien sekä esimietyön kehittämisessä ja 1.9. alkaen hän aloittaa yrityksen uutena operatiivisena johtajana, vastuualueinaan toimitustiimien, asiakastuen sekä infrastruktuurin johtaminen ja kehittäminen.
“Olen todella iloinen ja innoissani päästessäni kehittämään yrityksemme toimintaa entistä korkeammalta tasolta. Olen viimeiset kaksi vuotta nauttinut kovasti tästä työpaikasta ja nyt koen olevani juuri oikeassa paikassa ja tehtävässä, jotta voimme yhdessä Veistämö-perheen kanssa nousta vielä täysin uudelle tasolle”, Pekka kuvailee uutta rooliaan.
Pekka on koulutukseltaan luonnontieteiden kandidaatti matematiikasta, tilastotiedosta, tietojenkäsittelystä ja johtamisesta. Pekalla on takanaan 15 vuoden kokemus esimiestehtävistä ja hän on myös aiemmin työskennellyt operatiivisena johtajana sekä ollut mukana johtoryhmätyöskentelyssä.
Web-veistämö on tarjonnut avoimen lähdekoodin järjestelmiä jo vuodesta 2010 ja alusta asti yrityksen ideologiaan on kuulunut ihmisläheisten verkkopalvelujen toteuttaminen yrityksille ja organisaatioille avointa lähdekoodia hyödyntäen. Yrityksen tavoitteissa on jatkossa keskittyä tarjoamaan entistä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja, jossa yrityksen taustajärjestelmät ja ulkoiset verkkopalvelut toimivat saumattomasti yhteen toimien asiakkaiden liiketoiminnan digitaalisena moottorina.
Lisätietoja:
Johanna Valkonen, markkinointijohtaja
johanna.valkonen[at]web-veistamo.fi
Lisätietoja
Avoin.Systems - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Svante Suominen
Entrepreneur / Co-Founder, M.Sc (Tech.)
Svante toimii Avoin.Systemsillä tuotepäällikkönä, ja hän on työskennellyt erityisesti sen parissa, miten Odoo saadaan tukemaan pk-yritysten kasvua. | |
svante.suominen@avoin.systems +358 44 078 2683 |
|
Avoin.Systems - Muita referenssejä
Avoin.Systems - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |