Tieteentekijät verkkosivusto
Tekijä: Trimedia Oy
Tärkein teknologia: WordPress
Palvelun tyyppi: Verkkosivusto
Palvelun osoite: tieteentekijat.fi
Tieteentekijät on kaikkien tieteen, tutkimuksen ja korkeakouluopetuksen parissa työskentelevien ammattiliitto. Jäsenistön apuna ja tukena ovat liiton yliopistokohtaiset yhdistykset, osaavat luottamushenkilöt, vahva neuvotteluasema ja laajat verkostot edunvalvonnassa.
Tieteentekijöiden jäsenet näkevät sen ennen kaikkea asiantuntevana tieteellisen tiedon puolustajana ja tämä haluttiin selkeästi esille uusilla verkkosivuilla. Valmis verkkopalvelu tukee Tieteentekijöitä sen tavoitteessa tuoda tiedepoliittista vaikuttamista vahvemmin esille.
Yhdisten sivut on tuotu liiton sivuston yhteyteen, jotta käyttäjille muodostuu yhtenäinen käyttökokemus ja jotta sisältöjä on mahdollista tuottaa ja hyödyntää ristiin. Yhdistysten sivuille luotiin mahdollisuus lisätä yhdistykohtaista sisältöä sekä jokaiselle oma logo. Lisäksi jokainen yhdistys voi julkaista omalla sivullaan omia uutisia, ajankohtaisia asioita sekä tapahtumiaan.
Verkkosivustolle rakennettiin myös muokattava kampanjasivu. Kampanjasivulle on mahdollista nostaa muokattavia tarinanostoja, videoita sekä monipuolisia sisältöjä. Kampanjasivulle rakennettiin lisäksi Tag Manageria hyödyntäen analytiikkaseuranta, joka mahdollistaa kampanjan kävijätietojen yksityiskohtaisemman tarkastelun.
Käytännössä projektin lopputulos konkretisoituu (i) helppokäyttöiseen ja ajanmukaiseen käyttöliittymäratkaisuun, (ii) onnistuneeseen annetun visuaalisen kokonaissuunnitelman soveltamiseen sekä (iii) laadukkaaseen tekniseen toteutukseen.
Tiedot
Tilaaja: | Tieteentekijöiden liitto |
Ajankohta: | 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Arto Saksola |
Lisätietoja
Tagit
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
WordPress |
Omat tagit
Trimedia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Trimedia - Muita referenssejä
Trimedia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |