Nuorten Lääkärien Yhdistys – Tietoturvallista ylläpitoa
NLY:n sivusto oli jäänyt lepsun ylläpidon ja myöhästyneiden päivitysten vuoksi Drupalgeddonin jalkoihin. Tietomurrosta ei ollut jälkiä, mutta hyvien käytäntöjen mukaisesti verkkopalvelu kaipasi kipeästi terveystarkastusta. Lisäksi haluttiin varmistaa, että vastaavaa ei enää tapahtuisi.
Mitä teimme?
Teimme NLY:n sivuille perusteellisen tietoturva-auditoinnin, jossa saatiin varmuus siihen, etteivät hakkerit olleet päässeet kopeloimaan verkkosivua. Auditoinnissa tarkistettiin yleiset ohjelmistokehitys- ja tietoturvakäytännöt sekä todettiin varmuuskopioinnin toimimattomuus.
Auditoinnissa otettiin kantaa muun muassa
- versionhallintakäytäntöihin ja koodin säilytykseen
- varmuuskopioihin
- Drupalin ja sen moduulien päivitystarpeisiin
- sivuston asetuksiin, virheilmoitusten näyttämiseen ja lokitiedostojen keräämiseen
- passivoituneisiin käyttäjiin ja käyttäjäoikeuksiin
- räätälöityjen moduulien ja teemojen laatuun.
Yhteistyö on jatkunut auditoinnin jälkeen aktiivisena pienkehityksenä ja ylläpitona. Perusylläpidon lisäksi sovittiin kuukausittaisesta työvarauksesta, jonka puitteissa sivustolle lisättäisiin uutta jäsenistöä palvelevaa toiminnallisuutta ja tehtäisiin pieniä korjauksia.
Sivustolle on bugikorjausten ohella toteutettu mm. sähköinen kulukorvauslomake, jäsenalueen tietopankki ja ehdokasgalleria liiton vaaleja varten. Kehitys jatkuu edelleen.
Suosittelija:
"Druidin kanssa on ollut mukava ja helppo tehdä yhteistyötä. Ylläpitopalvelu on toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, eli julkaisijoille ja sivustolla kävijöille huomaamattomasti. Auditoinnin tulokset käytiin kanssamme perusteellisesti läpi, ja meille jäi hyvä ymmärrys sivun tilasta ja sinne tehtävistä korjauksista. Kehitysprojektit ovat pysyneet aikataulussa ja arvioiduissa tuntimäärissä, nämä ovat asioita, joita ei suinkaan pidä vähätellä. Olemme olleet erityisen tyytyväisiä tiiviiseen yhteydenpitoon ja kehitysideoidemme läpikäymiseen, sparraamiseen ja mahdollisten ongelmakohtien esilletuomiseen palavereissa."
Marika Poutiainen, kehityspäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Nuorten Lääkärien Yhdistys |
Ajankohta: | 2015 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Auditointi | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttäjähallinta | |
Ohjelmistokehitys | |
Sisällönhallinta | |
Tietoturva | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Open source | |
Drupal | |
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Druid - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Druid - Muita referenssejä
Druid - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |