Toimialatyöpöytä luo näkyvyyden Espoon toimialojen hankintoihin
SoulCoren Espoon kaupungille toimittaman SoulPro-hankintajärjestelmään perustuvan Hansa -hankinnan johtamisjärjestelmän oheen on talven aikana kehitetty kaupungin eri toimialoja palveleva Toimialatyöpöytä, joka on määrä ottaa käyttöön kevään 2020 edetessä. Toimialatyöpöydän avulla käyttäjät toimialoilla voivat nähdä toimialojensa hankintoihin liittyvät tiedot omasta näkökulmastaan, säilyttäen samalla hankintatoiminnan johtamiseen tarvittavan kaupunkitasoisen näkyvyyden hankintojen kokonaiskuvaan.
Toimialatyöpöydän kehittämisen lähtökohtana oli ennen kaikkea raportoinnin ja ennakoitavuuden tarpeet. ”Ennen hankintajohdolla ei ole ollut ajantasaista näkyvyyttä, mitä hankintoja eri toimialoilla valmistellaan ja missä vaiheessa ne ovat menossa. Tiedon saaminen vaati selvityksiä monilta eri tahoilta”, kertoo Espoon kaupungin hankintakeskuksen kehittämispäällikkö Veera Lavikkala.
Hansan monipuolisten raportointiominaisuuksien ansiosta Espoossa on siirrytty puolivuosittais- ja kvartaalikatsauksista ajantasaiseen, rullaavaan ja siten aiempaa selvästi dynaamisempaan raportointiin. ”Saamme tuoreen tiedon meneillään olevista hankinnoista ja uusien hankintojen kilpailuttamisajankohdista – ja ennen kaikkea siitä, milloin hankintajohdon on sopiva aika vaikuttaa hankintaan liittyviin päätöksiin: mitä vaikutuksia tavoitellaan, kuinka toimittajaa halutaan sopimuskaudella ohjata ja miten hankinta tukee toimialan omia sekä Espoo-tarinan tavoitteita”, kuvailee Lavikkala.
Älykkäät ja oppivat ratkaisut tukevat päätöksentekoa
Hankintadatan kertyminen mahdollistaa myös tekoälyn ja koneoppimisen hyödyntämisen hankintatoiminnan ennustettavuuden näkökulmasta. ”Historiadataa analysoimalla on mahdollista saada aikaan ennusteita, joita voidaan hyödyntää päätöksenteon tukena”, kuvailee SoulCoren vanhempi konsultti Tuomo Peltola. ”Voimme tällä hetkellä tuottaa esimerkiksi hankinnan aikatauluennusteita. Tulevaisuudessa sovellusmahdollisuudet vaihtelevat toimittaja-analyyseistä vanhan sopimuskannan analysointiin ja käyttäytymis- sekä ennustusmalleihin”, Peltola kuvailee.
Tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksia on pohdittu myös Espoossa: ”Tulevaisuuden visionamme on muun muassa nykyisen markkinatilanteen ja ennusteiden systemaattinen hyödyntäminen hankintojen suunnittelussa”, Lavikkala kertoo.
Suosittelija:
”Ratkaisun ansiosta saamme tuoreen tiedon meneillään olevista hankinnoista ja uusien hankintojen kilpailuttamisajankohdista – ja ennen kaikkea siitä, milloin hankintajohdon on sopiva aika vaikuttaa hankintaan liittyviin päätöksiin."
Veera Lavikkala, Espoon kaupungin hankintakeskuksen kehittämispäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Espoon kaupunki |
Ajankohta: | 2019 - 2020 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
tiina.vestman@soulcore.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Hankinta |
Erikoisosaaminen
Käyttäjähallinta | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Azure | |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
SC Software - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
SC Software - Muita referenssejä
SC Software - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |