Toiminnanohjausjärjestelmä helpotti kotihoidon kenttätyötä
Vuonna 2012 kuntatoimijoiden omistama ICT-palveluyhtiö Tiera tunnisti omistaja-asiakkaidensa kanssa tarpeen kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmälle. Kuntakentältä puuttui ratkaisu, jolla saataisiin tehostettua kotihoidon toiminnan ohjausta ja lisätä sitä kautta ammattilaisten välittömän asiakastyön aikaa.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote sekä joukko Etelä-Savon kuntia ryhtyivät kotihoidon toiminnanohjauspalvelun edelläkävijöiksi ja Tiera kilpailutti ratkaisun omistajilleen yhdessä laadittujen vaatimusmäärittelyjen pohjalta. Hankinnan voitti Fastroi HILKKA™ ja Tieran edelläkävijäasiakkaat ottivat Tiera Mobiili kotihoito -palvelun käyttöön vuonna 2013. Nyt kuntatoimijoille valmiiksi kilpailutettu palvelu on jo lähes 90 kuntatoimijan käytössä ja palvelua on kehitetty aktiivisesti yhdessä asiakaskuntien ja Fastroin kanssa.
”Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä järjestelmän toimivuuteen”, Tieran liiketoimintapäällikkö Kati Penttilä-Kokko kertoo. Tieran ja Fastroin asiakastyytyväisyyskyselyn 11/2018 mukaan peräti 83,9% on joko erittäin tai melko tyytyväisiä Tiera Mobiili kotihoito -palveluun. Ohjelmiston osalta erityisesti käyttöönoton helppouteen (96,7% vastaajista) ja ohjelmiston työtehtävien tukemiseen (86,9% vastaajista) ollaan joko erittäin tai melko tyytyväisiä.
Palvelua käyttävien asiakkaiden mukaan toiminnanohjausjärjestelmä on helpottanut merkittävästi heidän arkeaan kotihoidon kenttätyössä ja hallinnossa. Välittömän asiakastyön määrä on noussut 40%:sta jopa 70 %. Kustannussäästöjä on tullut mm. siitä, että sijaisia on tarvittu entistä vähemmän.
”Laskelmiemme mukaan järjestelmän toiminnan tehostumisen vaikuttavuushyödyt ovat vuoden 2018 volyymeillä jopa 126 miljoonaa euroa”, sanoo Kati Penttilä-Kokko.
Penttilä-Kokko vastaa Tieran kotihoidon palveluista ja tekee päivittäistä yhteistyötä Fastroin kanssa. Yhtiöt myös vastaavat yhdessä asiakkaille tarjottavan Tiera Mobiili kotihoito -palvelun kehittämisestä. Palvelua onkin vuosien saatossa laajennettu mm. palvelunohjauksen suunnittelunäkymällä ja omaisviestinnällä.
”Meidän molempien intresseissä on palvella asiakkaitamme mahdollisimman joustavasti. Yhteistyömme on sujuvaa ja se perustuu avoimeen vuorovaikutukseen sekä haluun toimia asiakkaidemme parhaaksi”, Penttilä-Kokko sanoo.
*Tieran ja Fastroin asiakaskysely, vastaajia 61 11/2018.
Suosittelija:
Meidän molempien intresseissä on palvella asiakkaitamme mahdollisimman joustavasti. Yhteistyömme on sujuvaa ja se perustuu avoimeen vuorovaikutukseen sekä haluun toimia asiakkaidemme parhaaksi
Kati Penttilä-Kokko, liiketoimintapäällikkö, Kuntien Tiera Oy
Tiedot
Tilaaja: | Kuntien Tiera Oy |
Ajankohta: | 2012 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mika Sipilä
Toimitusjohtaja
Mika aloitti Fastroin toimitusjohtajana toukokuussa 2023. Hän vastaa Fastroin liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisesta johtamisesta yhteistyössä johtoryhmän, .. | |
mika.sipila@myneva.eu +358 400 667 767 |
|
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |