Tupahoiva on ollut Fastroin asiakkaana jo vuodesta 2007
Kun muistisairaille ikäihmisille asumispalveluja tarjoava Tupahoiva hankki ensimmäisen asiakastietojärjestelmänsä, yhtiö halusi käyttöönsä ajanmukaisen sekä turvallisen ratkaisun. ”Olimme kuulleet toiselta hoiva-alan yritykseltä HILKKA™-järjestelmästä. Se vaikutti tarpeisiimme sopivalta ja toimivalta ratkaisulta heti ensi näkemältä”, Tupahoivan työvuorosuunnittelija Hannele Salmi sanoo.
Tupahoiva otti HILKKA™-järjestelmän käyttöön vuonna 2007. Työvuorosuunnittelu tuli lisäominaisuutena käyttöön vuonna 2015.
”HILKKA™ on täyttänyt odotuksemme erinomaisesti. Voimme suositella sitä muillekin hoiva-alan toimijoille”, Hannele Salmi sanoo.
Tupahoiva on ollut erityisen tyytyväinen järjestelmän helppokäyttöisyyteen. Myös Fastroin tarjoama asiakastuki on toiminut odotetusti. ”Yhteydenpito Fastroin kanssa on ylipäänsä sujunut hyvin”, Salmi sanoo.
HILKKA™ vastaa Tupahoivan tämänhetkisiin vaatimuksiin erinomaisesti. Laajentamistarpeita ei ole siten ainakaan toistaiseksi tiedossa.
- Asiakkaina muistisairaat ikäihmiset
- Asukaspaikkoja 16, henkilöstöä 13
- Liikevaihto 1 MEUR
- Tupahoiva.com
Suosittelija:
”HILKKA™ vaikutti tarpeisiimme sopivalta ja toimivalta tietojärjestelmältä heti ensi näkemältä.” – Hannele Salmi, Tupahoiva Oy
Hannele Salmi, työvuorosuunnittelija
Tiedot
Tilaaja: | Tupahoiva Oy |
Ajankohta: | 2007 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Hannele Salmi, työvuorosuunnittelija |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mika Sipilä
Toimitusjohtaja
Mika aloitti Fastroin toimitusjohtajana toukokuussa 2023. Hän vastaa Fastroin liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategisesta johtamisesta yhteistyössä johtoryhmän, .. | |
mika.sipila@myneva.eu +358 400 667 767 |
|
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |