Turku-Areenat - Verkkosivut
Turku-Areenat hallinnoi Turussa sijaitsevia monitoimihalleja Gatorade Centeria ja Marli Areenaa. Monitoimihallit ovat parhaiten tunnettuja HC TPS:n ja Tuto Hockeyn kotikaukaloina.
Lähtökohdat ja tarpeet
Whitestonen kumppani Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli lähti uudistamaan brändiään, viemällä kaksi hallitsemaansa monitoimihallia Gatorade Centerin ja Marli Areenan saman kattobrändin alle. Uudistuksen myötä tarvittiin luonnollisesti täysin uudistettu ja näyttävä verkkopalvelu.
Lyhyesti mitä tehtiin
Whitestone tuotti tyylikään verkkopalvelun kahden vanhan hallisivuston pohjalta ja yhdisti ne yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Verkkopalvelussa panostettiin muun muassa loppukäyttäjien yhteydenottojen kynnyksen madaltamiseen.
Tarkemmin toteutuksesta
Verkkopalvelun käyttöliittymäsuunnitteluun panostettiin erityisen paljon tässä projektissa. Kahden sivuston yhdistäminen ja periaatteessa kolmannen brändin mukaan tuominen, toi mukanaan haasteita. Verkkopalvelun ei ole tarkoitus "eksyttää" loppukäyttäjää, vaan kaiken tulisi löytyä helposti ja tässä tapauksessa hallien alasivujen tuli erottua toisistaan. Ennestään toisilleen tutut toimijat saivat onnistuneen lopputuloksen tiiviillä vuoropuhelulla ja ennen kaikkea tarkalla suunnittelulla.

Suosittelija:
Toni Autio
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli Oy |
Ajankohta: | 2016 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Aleksi Kanerva |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
Toimialakokemus
Kiinteistöala | |
Urheilu, viihde ja virkistys | |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
Teknologia
Julkaisujärjestelmä CMS |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Louhos Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Aleksi Kanerva
Digital Marketing Manager
Marketing enthusiast with vast experience in various fields of business. I have been privileged to have an opportunity to work and educate myself in marketing, selling and .. | |
aleksi@louhosdigital.fi 020 741 7542 |
|
Louhos Digital - Muita referenssejä
Louhos Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |