Turre Legal
Harvassa ovat ne sivustot, joiden hakukonenäkyvyyden pohjana on 20 vuotta perusteellisesti tuotettua sisältöä.
Turre Legal tunnetaan digitaalisesta palvelustaan, läpinäkyvästä hinnoittelustaan sekä rouheasta otteestaan. He haluavat palvella asiakkaitaan verkossa jo ennen ensimmäistä kohtaamista.
”Kohdeyleisömme ytimessä ovat teknologia-alalla toimivat yritykset, jotka käyttävät itsekin sähköisiä palveluita. Heillä ei ole vielä omaa lakimiestä, joten verkkopalvelu suunnitellaan ja sisällöt kirjoitetaan toimitusjohtajalle, HR:lle tai talousjohtajalle.” Näin kohdeyleisöä kuvailee Herkko Hietanen, Turre Legalin yksi kolmesta perustajasta, osakas ja lakimies.
Kohdeyleisö kirkkaana mielessä lähdettiin tekemään verkkopalvelu-uudistusta, jonka tärkeimmäksi tavoitteeksi muodostui sisältöjen löydettävyys ja sivuston nopeus.
”Kohdeyleisömme ytimessä ovat teknologia-alalla toimivat yritykset, jotka käyttävät itsekin sähköisiä palveluita. Heillä ei ole vielä omaa lakimiestä, joten verkkopalvelu suunnitellaan ja sisällöt kirjoitetaan toimitusjohtajalle, HR:lle tai talousjohtajalle.” Näin kohdeyleisöä kuvailee Herkko Hietanen, Turre Legalin yksi kolmesta perustajasta, osakas ja lakimies.
Kohdeyleisö kirkkaana mielessä lähdettiin tekemään verkkopalvelu-uudistusta, jonka tärkeimmäksi tavoitteeksi muodostui sisältöjen löydettävyys ja sivuston nopeus.
Suosittelija:
Asiat on menneet Aucorilla valtavasti eteenpäin. Olen todella kriittinen asiakas ja kun meillä tehdään itsekin ohjelmistokehitystä, niin tiedän, millainen on se state-of-the-art-tapa toimia ja mitä hyötyä siitä on. Kyllä Aucor on ehdottomasti Suomen mittakaavassa huippuja tällä alalla ja voin lämpimästi suositella heitä.
Herkko Hietanen
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Turre Legal |
Lisätietoja
Tagit
Teknologia
WordPress |
Generaxion - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 1 asiantuntijaa.
Generaxion - Muita referenssejä
Generaxion - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |