Turvallinen identiteettiratkaisu Betonmastille
Asiakastarina Betonmast
Betonmast on yksi Norjan suurimmista rakennusliikkeistä, ja sillä on asiakkaita niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Betonmast aloitti yhteistyön Innofactorin kanssa, koska se halusi hallita ja turvata työntekijöidensä sähköisiä identiteettejä tehokkaammin.
Pilvi-infrastruktuurin hyötyihin kiinni Innofactorin kanssa
Betonmastilla on yhteensä 16 yritystä ja tuhat työntekijää Norjassa ja Ruotsissa, joten sen on tärkeää koota työntekijöiden tiedot siten, että ne kulkevat sujuvasti erilaisten teknisten järjestelmien välillä. Tämän saavuttamiseksi Betonmast päätti hyödyntää pilvi-infrastruktuurin tarjoamia mahdollisuuksia ottamalla käyttöönsä Microsoft Identity Manager -ratkaisun. Pilvisiirtymä on vahvistanut yrityksen luottamusta hyödyntää uusia teknologioita.
IT Manager Øyvind Tørnblad ja HR Director Erland Ensrud Betonmastilta päättivät kääntyä Innofactorin puoleen etsiessään sopivaa ratkaisutoimittajaa.
"Kyseessä oli pitkä prosessi, jonka aikana hyödynsimme jatkuvasti ohjelmistokehittäjien ja projektijohtajien osaamista. Me myös tarvitsimme kumppania tälle matkalle. Meitä rohkaisi tieto siitä, että Innofactor tuntee hyvin Microsoft Identity Manager -ratkaisun ja siihen liittyvät teknologiat", Tørnblad sanoo.
"Innofactorilta palkkaamamme konsultit ovat kuin omia työntekijöitämme. He erottuvat edukseen luotettavana, ammattitaitoisena ja vakaana resurssina."
IT Manager Øyvind Tørnblad
Pätevät ja hyvin saatavilla olevat konsultit
Betonmast luottaa projekteissaan riippumattomien konsulttien palveluihin. Yritys tarvitsee konsulttien apua pysyäkseen ajan tasalla sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien työn alla olevista tehtävistä. Tørnblad on tyytyväinen tehokkaaseen kumppaniyhteistyöhön ja on sitä mieltä, että projektipäälliköiden palkkaaminen omien tarpeiden pohjalta on helppoa.
"Innofactorilta palkkaamamme konsultit ovat kuin omia työntekijöitämme. He erottuvat edukseen luotettavana, ammattitaitoisena ja vakaana resurssina, mikä helpottaa merkittävästi meidän työtämme. Voin suositella Innofactoria myös muille", Tørnblad toteaa.
Suosittelija:
"Innofactorilta palkkaamamme konsultit ovat miltei kuin omia työntekijöitämme. He erottuvat edukseen luotettavana, ammattitaitoisena ja vakaana resurssina, mikä helpottaa merkittävästi meidän työtämme. Voin suositella Innofactoria myös muille."
Øyvind Tørnblad
Tiedot
Tilaaja: | Betonmast |
Ajankohta: | - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Joakim Valderhaug |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
Tietoturva |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Teknologia
Azure |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |